VPS oli ottelussa parempi ja kaatoi Jaron lukemin 2-0.
FF Jaron ja VPS:n ensimmäisestä Suomen Cup -ottelusta muodostui yksipuolinen näytös.
Ottelu alkoi vaasalaisten hallinnassa ja koko ottelun aikana oli nähtävissä VPS:n tavoite hallita palloa. Jaro rakensi kuitenkin ottelun ensimmäisen vaarallisen tilanteen, kun Seth Paintsil ohitti VPS-pelaajat vasemmalla laidalla. Paintsilin keskityksestä sekä Kim Böling että Thomas Kula pääsivät yrittämään viimeistelyä, mutta kotijoukkueen puolustajat peittivät molemmat laukaukset.
VPS:n ensimmäinen todella vaarallinen tilanne nähtiin 23. minuutilla, kun Steven Morrissey yritti laukoa pallon maaliin saksipotkulla, mutta jamaikalaisen epäonneksi pallo osui tolppaan. Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin Morrissey laukoi rangaistusalueen ulkopuolelta, mutta sillä kertaa laukaus suuntautui aavistuksen yli Jaro-maalin.
Avauspuoliaika sujui vaasalaisjoukkueen komennossa, mutta ottelun erotuomari Toni Pohjoismäki viheltäessä ottelun tauolle olivat lukemat kuitenkin 0-0.
Toinen puoliaika jatkui siitä, mihin ensimmäinen puoliaika päättyi. 49. minuutilla Juha Hakola pääsi kokeilemaan vapaapotkusta rangaistusalueen rajalta, mutta laukaus suuntautui yli.
Ottelun ensimmäinen maali nähtiin 60. peliminuutilla, kun VPS-hyökkääjä Morrissey karkasi Jaro-puolustukselta. Emil Öhberg torjui upeasti ensimmäisen yrityksen, mutta irtopallossa oli ensimmäisenä Juho Lähde, joka laukoi pallon maaliin.
Avausmaalin jäkeen Jaro yritti nostaa peliään, mutta onnistui luomaan vain puolittaisia tilanteita. Sen sijaan VPS ratkaisi ottelun 85. minuutilla. Vaihdosta sisään tullut puolustaja Jusa Ihalainen epäonnistui katkossaan ja VPS:n tuore vahvistus, Douglas Cae, oli nopeasti paikalla. Cae syötti vielä pallon Sebatian Strandvallille, joka laukoi pallon viileästi oli Öhbergin.
89. minuutilla nähtiin vielä huippupaikka Jaro-maalilla, kun Douglas Cae pääsi puskemaan. Emil Öhberg Jaro-maalilla torjui kuitenkin upeasti kovan puskun. Loppulukemiksi merkittiin siis 2-0.
Seuraavaksi Jaro kohtaa Suomen Cupissa TPV:n. Ottelu pelataan lauantaina 3.2. Tampereella.