FF Jaro ja TPS kohtasivat tiiviissä ottelussa sunnuntaina. TPS veti lopulta pitemmän korren ja voitti ottelun lukemin 1–2 (1–1)
Hyvin latautunut FF Jaro otti vastaan TPS:n Keskuskentällä. Valmentaja Jimmy Wargh, jota avusti Kris Huckstepp, oli tehnyt joitakin muutoksia MP:tä vastaan pelatun cup-ottelun jälkeen. Cup-ottelun ajan huilanneet pelaajat eli Johan Brunell, Emile Paul Tendeng, Frankline Okoye ja Markus Kronholm olivat kaikki avauskokoonpanossa. Adam Widjeskog otti paikkansa keskikentällä ja Aron Bjonbäck pelasi oikeana laitapakkina.
FF Jaro aloitti pelin pirteästi. Jo 4. peliminuutilla FF Jaro sai vapaapotkun noin 25 metristä. Sotelo antoi vapaapotkun, mutta valitettavasti Jaron pelaajat eivät ehtineet palloon takatolpalle. 6. peliminuutilla TPS-maalivahti joutui kuitenkin kalastamaan pallon maalistaan. Tendeng pelasi pallon vapaalle Aron Bjonbäckille oikealla laidalla. Bjonbäck nousi ja antoi hienon keskityksen, johon Severi Kähkönen ylettyi päällään ja puski TPS-maalin Jere Koposen ohi, jolla ei ollut mitään mahdollisuutta ylettyä palloon. FF Jaro johti 1–0.
FF Jaro prässäsi korkealta ja TPS:n oli todella vaikea päästä ohi, joutuen pelaamaan taaksepäin ja sivusuunnassa. 23. peliminuutilla Tendeng katkaisi avauksen ja pelasi pallon laidalla olevalle Myrevikille. Myrevik eteni aina päätylinjalle saakka ja syötti vinosti taaksepäin Kronholmille, joka ei kuitenkaan saanut aikaan kunnon laukausta.
Ottelukuva muuttui kuitenkin täysin 42. peliminuutilla. TPS pelasi keskelle Jaron puolustuksen läpi ja Olli Jakonen syöksyi eteenpäin. Sotelo myöhästyi hieman ja Jakonen kaatui. Tuomari arvioi Jakosen olleen yksin läpi ja Sotelolle nousi punainen kortti. Jaron pelaajat protestoivat voimakkaasti ja katsoivat, että mahdollista kaatoa edelsi paitsiotilanne ja että Jakonen heittäytyi tilanteessa. Tuomio on kuitenkin tuomio, Sotelo joutui kentältä ulos ja TPS sai vapaapotkun lähes rangaistusalueen rajalta. Savchenko torjui Daniel Rantasen laukauksen, mutta Olli Jakonen oli kiinni vastapallossa ja sijoitti pallon maaliin takatolpan kohdalle. Joukkueet menivät tauolle tilanteessa 1–1.
Toisella puoliajalla ottelukuva oli luonnollisesti toisenlainen. TPS piti palloa hallussaan, luomatta kuitenkaan vaarallisia tilanteita. FF Jaron peli rakentui suurimmalta osin erikoistilanteille ja hyökkäykseen suunnatuilla pitkillä palloilla. 58. peliminuutilla FF Jaro sai kulman vasemmalta, jota lähti antamaan Kronholm. Kulma oli vaarallinen ja maalivahti joutui venymään torjuakseen sen. Muutamaa minuuttia myöhemmin TPS sai erikoistilanteen, vapaapotkun juuri rangaistusalueen kulman kohdalta. Rantanen antoi vapaapotkun lyhyenä Kinnuselle, joka tykitti. Mykyta Savchenko Jaron maalissa onnistui kuitenkin saamaan kätensä pallon ja ohjasi sen riman yli. 65. minuutilla TPS sai uuden vapaapotkun lähes samasta paikasta. Tällä kertaa Rantanen laukoi itse ja pallo meni maaliin Savchenkon oikeaan kulmaan. TPS johti lukemin 1–2.
FF Jaro teki kaksi vaihtoa 69. minuutilla. Markus Kronholm ja Emile Paul Tendeng tulivat kentältä ja sisään tulivat Albin Björkskog ja Marcel Wargh. 77. minuutilla TPS sai vielä yhden vapaapotkun aivan rangaistusalueen kulman ulkopuolelta. Jälleen kerran Daniel Rantanen asettui pallon taakse. Hän saa aikaan kovan, kierteisen laukauksen, ja jollakin tapaa Savchenko onnistuu saamaan kätensä väliin ja pallo menee tuloksettomaksi kulmaksi. 86. minuutilla Albin Björkskog eteni vasemmalla laidalla ja syötti sisäänpäin. Severi Kähkönen ei osunut täysin palloon ja maalivahti torjui. 90. minuutilla Bjonbäck ja Myrevik tulivat kentältä ja heidän tilalleen tulivat Antonio Hotta ja Alex Ramsay. Lisäajan toisella minuutilla TPS sai vielä viimeisen mahdollisuuden lisätä johtoaan. Vaihdosta tullut Jasper Jalonen leikkasi sisäänpäin ja oli vapaa Savchenkon kanssa. Hänen roikkupallonsa oli kuitenkin liian korkea ja päätyi maalikattoon.
Hienosta pelistä huolimatta FF Jaro ei pystynyt selättämään ylivoimaa ja TPS voitti ottelun lukemin 1–2.