Turun Palloseura haki kolme pistettä Pietarsaaresta lauantaina. TPS iski ottelun alussa kahdesti eikä Jaro saanut omista paikoistaan sisään joten pisteet matkasivat Turkuun yli 1700-päisen kotiyleisön harmiksi.
Turkulaiset tarjosivat punapaidoille shokkihoitoa heti ottelun alussa. TPS sai kolmen minuutin kohdalla kaksi perättäistä kulmapotkua joista ensimmäisen Jaro selvitti mutta toisessa Juri Kinnusen kulma painui etunurkasta sisään Markus Kronholmin pään kautta. Vielä ennen ensimmäisen kympin täyttymistä turkulaiset meinasivat päästä johtoon kun laitapuolustaja Niklas Fribergin keskitykseksi tarkoitettu pallo leijui Jaron maalin ylärimaan. Jaro hyökkäsi myös pirteästi avausjaksolla mutta muutamista hyvistä syöttöketjuista ei joukkue saanut rakennettua vaarallisia maalitilanteita.
TPS iski toistamiseen juuri kun 20 minuuttia ottelusta oli täyttymässä. Jani Virtanen pelaa pallon laitaan Oskari Jakoselle joka keskittää pallon matalana etutolpalle josta Mika Ääritalo pääsee ohjaamaan pallon vapaasti ohi Emil Öhbergin. Avausjakson lopulla Jaro luo hyviä maalitilanteita mutta niin Seth Paintsil kuin Christian Eisselekin joutuvat pettymään. Avausjaksolla molemmat TPS-topparit pelastivat pallon kertaalleen maaliviivalta.
Toisella jaksolla TPS tiivisti puolustuspeliään Jaron pitäessä palloa. Punapaidat eivät kuitenkaan saaneet luotua kuin puolittaisia maalipaikkoja turkulaisten maalille. Toisen jakson paras paikka tuli Jonas Emetille jonka kaukolaukauksen TPS-vahti Viscosi torjui kulmaksi. Myös Tepsille syntyi toisella jaksolla muutamia maukkaita tilanteita. Jonni Peräahon laukaus meni suoraan Emil Öhbergin syliin ja turkulaisten kulmapotkusta maalille heittämä pallo siivottiin Jaron toimesta kahteenkin kertaan omalta maaliviivalta pois.
Toisella jaksolla ei kuitenkaan maaleja nähty joten TPS otti tärkeät kolme pistettä mukaansa Pietarsaaresta ja jatkaa taistelua sarjanoususta yhdessä Hongan ja muutaman muun joukkueen kanssa