Sarjapelit jatkuivat FF Jaron osalta lauantaina Seinäjoella SJK Akatemiaa vastaan pelatulla ottelulla. Valmentaja Niklas Vidjeskog oli tehnyt muutamia muutoksia avauskokoonpanoon KäPa-ottelun jälkeen. Johan Brunell oli pelikiellossa ja Kareem Moses tuli hänen tilalleen, Moses teki vuorostaan paluun oman pelikieltonsa jälkeen. Joni Remesaho palasi avaukseen ja korvasi Jim Myrevikin oikealla laidalla. Severi Kähkönen aloitti vasempana laitahyökkääjänä ja Edvin Crona tuli keskushyökkääjän paikalle. Guillermo Sotelo siirtyi vuorostaan alas ja pelasi Aron Bjonbäckin tilalla vasempana pakkina.
FF Jaro aloitti ottelun pirteästi ja sekä Severi Kähkönen että Edvin Crona vastasivat kahdesta hienosta keskityksestä, jotka SJK Akatemian puolustus, maalivahti Juho Kaunismäen johdolla, onnistui kuitenkin selvittämään. Sen sijaan SJK meni johtoon Emmanuel Akansasen maalilla jo 9. peliminuutilla. FF Jaron puolustus epäonnistui katkossa ja nuori Gabriel Oksanen sai kaikessa rauhassa antaa hienon keskityksen, johon Akansase tuli korkeimmalle, puskien pallon sisään melkein FF Jaron maalivahdin Sergey Lazarevin edestä. Ottelu oli yhtäkkiä lukemissa 1–0.
Michael Ogungbaro oli erinomaisella pelituulella päivän ottelussa ja hän laukoi ensimmäisen pitkän vetonsa 12. peliminuutilla. Veto meni kuitenkin selvästi maalin yli. Muutamaa minuuttia myöhemmin Severi Kähkönen kaadettiin kaksinkamppailussa i SJK:n boksin sisällä, ilman että erotuomari Petteri Viljanen reagoi tilanteeseen. Kähkönen jäi makaamaan pitkäksi aikaa boksiin, vaikka peli jatkui FF Jaron kenttäpuoliskolla. Lopulta Kähkönen kuitenkin nousi pystyyn ja näytti voivan jatkaa pelaamista.
18. peliminuutilla FF Jaro sai kulman vasemmalta, pallon taakse asteli Sami Sipola. Kulma oli vaarallinen ja SJK:n puolustus panikoi. Muun muassa Adam Vidjeskog sai puskumahdollisuuden, mutta pallo meni lopulta ulos päätyrajasta, eikä siitä seurannut kulma poikinut mitään.
FF Jaro haki kuumeisesti tasoitusta ja onnistuikin siinä 28. peliminuutilla. Sergei Eremenko laittoi vapaapotkun noin 30 metristä. Edvin Crona ylettyi korkeimmalle ja puski. Maalivahti pelasti tilanteen, mutta Alex Ramsay oli vastapallossa ja puski pallon maaliin. Ottelu oli tilanteessa 1–1.
Hetkeä myöhemmin vierasjoukkue oli lähellä nousta johtoon, kun SJK:n puolustus epäonnistui Remesahon oikealta tulevan keskityksen suhteen ja pallo päätyi Edvin Cronalle. Valitettavasti Crona yllättyi tilanteesta sen verran, että sekosi askeleissaan ja pallo meni ohi maalin.
Kähkösen loukkaantuminen esti pelin jatkamisen hänen osaltaan 37. peliminuutilla, ja kentälle tuli hänen tilalleen Jim Myrevik.
Pelillisesti melko tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen joukkueet menivät tauolle lukemissa 1–1.
Ensimmäisen puoliajan ollessa pelillisesti tasainen, FF Jaro hallitsi toista puoliaikaa täysin. Vierasjoukkue oli prässissä aggressiivisempi ja esti näin ollen SJK Akatemian läpisyötöt. SJK Akatemia sai kuitenkin vaarallisen vapaapotkun aivan boksin ulkopuolelta 59. peliminuutilla, mutta Oksasen laukaus otti muuriin ja siitä seurasi tulokseton kulma.
66. peliminuutilla oli FF Jaron vuoro nousta johtoasemaan. Jim Myrevik eteni oikealla laidalla ja keskitti, minkä Michael Ogungbaro onnistui saamaan kohti maalia. Maalivahti torjui puolittain ja Ogungbaro sai toisen maalintekomahdollisuuden, onnistuen siinä. Peli oli 1–2.
Ogungbaro oli siis hienolla pelituulella ja 72. peliminuutilla hän sai jälleen paikan laukaista noin 30 metristä, mutta kova laukaus meni aivan riman yli.
Muutamaa minuuttia myöhemmin, 76. peliminuutilla, Ogungbaro on jälleen mukana hyökkäystilanteessa. Ogungbaro katkaisi tilanteen keskellä SJK:n kenttäpuoliskoa ja löysi vasemmalta Vidjeskogin. Vidjeskog syöttää suoraan Eremenkolle, joka tarjoilee pallon upeasti eteenpäin päätylinjaa kohden ryntäävälle Myrevikille. Myrevik löytää hienosti vapaana olleen Edvin Cronan maalin edestä, eikä Crona epäonnistu. Hän sijoittaa pallon maalivahdin vasemman tolpan vierestä sisään. FF Jaro johtaa lukemin 1–3.
80. peliminuutilla Aron Bjonbäck tulee kentälle pirteästi pelanneen Joni Remesahon tilalle ja siirtyy vasemmalle. Hetkeä kentälle tulon jälkeen Bjonbäck etenee vasemmalla laidalla ja antaa keskityksen, jonka Jim Myrevik saa lähestulkoon maaliin, mutta SJK:n puolustus onnistuu selvittämään tilanteen.
Ogungbaro jatkoi vetopaikkojen hakemista ja 87. peliminuutilla hän sai uuden paikan. Tällä kertaa kova veto 30 metristä menee kohti maalia, mutta maalivahti pystyy torjumaan sen, vaikkakin vaivalloisesti.
FF Jarolla tuntui olevan ottelu täysin hallinnassaan, mutta jälleen kerran joukkue oli lähellä menettää otteensa aivan viimeisillä minuuteilla. Kotijoukkue onnistui kaventamaan pelin lukemiin 2–3 kolmen minuutin lisäajan ensimmäisellä minuutilla, kun pelaaja onnistui etenemään päätylinjaa pitkin ja antamaan keskityksen, ja Akansase onnistui jälleen kerran puskemaan pallon maaliin.
Kotijoukkue ei kuitenkaan päässyt tämän lähemmäksi ja FF Jaro matkasi kotiin Seinäjoelta kolme erittäin tärkeää pistettä mukanaan. FF Jaro otti tämän myötä takaisin toisen sijansa taulukossa JIPOLTA ja on nyt vain kolme pistettä sarjajohtaja KTP:n takana, kun sarjaa on jäljellä neljä kierrosta.
FF Jaro pelaa seuraavan ottelunsa sunnuntaina 22.9. klo 18.00 Keskuskentällä ja vastassa on juuri JIPPO.