Niklas Storbacka palkattiin Ab Liga Jaro Oy:n toimitusjohtajaksi FF Jaron edustusjoukkueen yhtiöittämisen yhteydessä keväällä 2009. Joulukuun alusta lähtien hän jättää tehtävät ja siirtyy logistiikkapäälliköksi KWH Mirkalle Jepualle.
– Kun otin toimitusjohtajan tehtävät vastaan lupasin hoitaa tehtävää muutaman vuoden. Loppujen lopuksi olin tässä työssä seitsemän kauden ajan. Työ on ollut erittäin mielenkiintoista ja opettavaista ja olen saanut työskennellä monien osaavien henkilöiden kanssa. Aikaani täällä mahtuu monia ikimuistoisia tapahtumia. Tehtävään on sisältynyt niin iloa kuin surua, mutta putoamisesta huolimatta on Jaroperhe nyt monella tapaa vahvempi kuin muutamia vuosia sitten. Sen takia olen varma, että Jaro tulee palaamaan liigaan lähivuosina ja hieno juniorityö tulee myös jatkossa tuottamaan pelaajia edustusjoukkueeseen.
Päätös toimitusjohtajan tehtävien jättämisestä on Storbackan mukaan muhinut mielessä pidemmän aikaa eikä sillä ole mitään tekemistä liigasta putoamisen kanssa. Putoaminen tarkoittaa kuitenkin lyhyellä tähtäimellä sitä, että yhtiön taloudellinen tilanne kiristyy entisestään ja Storbackan mukaan muita vaihtoehtoja ei ole kuin vähentää henkilöstökuluja ja pienentää pelaajabudjettia, jotta ensi vuoden budjetti saadaan tasapainoon. Suurella todennäköisyydellä tämä tarkoittaa sitä, että uutta toimitusjohtajaa ei nyt palkata, vaan että toimitusjohtajan tehtävät jakaantuvat toimiston muun henkilöstön hoidettavaksi ja että yhtiön hallituksen operatiivinen vastuu lisääntyy. Marraskuun aikana palaa Heidi Matinlassi äitiyslomaltaan ja se helpottaa toimiston työtä oleellisesti.
– Taloudellinen paine on näiden vuosien aikana ollut lähes koko ajan kova ja olemme saaneet edetä päivä kerrallaan. Onnistuimme tähän asti pitämään Pietarsaaren liigakartalla pienillä resursseilla ja olemme samanaikaisesti onnistuneet pienentämään velkataakkaa sekä tasapainottaneet taloutta ja urheilullista puolta. Talous tulee jatkossakin olemaan ratkaisevassa osassa sen suhteen millä tasolla FF Jaro tulee pelaamaan, joten toivon, että saamme vahvan tuen niin elinkeinoelämältä, päättäjiltä ja yleisöltä, jotta nopea paluu liigaan olisi mahdollista. Toinen ratkaiseva tekijä on, että saamme lähivuosina vauhtia suunnitelmiin jalkapallostadionin rakentamisesta. FF Jaro on meidän seudulla vahva tavaramerkki seudullamme ja uusi stadion antaisi ihan toiset edellytykset niin jalkapallotoiminnalle kuin muiden tapahtumien järjestämiseen.
Storbacka jättää toimitusjohtajan tehtävät kuun lopussa, mutta on ilmoittanut olevansa käytettävissä mikäli hänet yhtiökokouksessa valitaan yhtiön hallitukseen. Storbackan mukaan tarvitaan sekä jatkuvuutta että uudistumista, jotta Jaron suunnitelmat liigaan paluusta saavat tuulta purjeisiin.
– Haluan kiittää kaikkia Jaro-perheessä, mutta myös yhteistyökumppaneitamme kuten myös kaikkia muita jalkapalloilevassa Suomessa, jotka olen oppinut tuntemaan näiden vuosien aikana. Työtehtävien vaihdon myötä roolini Jarossa muuttuu, mutta Jaro-sydän on ja pysyy ja tulen työskentelemään Jaron hyväksi jossain roolissa myös jatkossa. Juhlavuosi on eri tavoin nostanut esiin sitä pitkäkestoista työtä, jota Jarolaiset ovat tehneet jo 50:n vuoden ajan. FF Jaron historiasta löytyy monia vaikeita jaksoja, mutta olemme myös aina nousseet. Juhlavuodelle valittu slogan pukee hyvin sanoiksi omat tuntemukseni tälläisenä päivänä eli Vanha rakkaus ei ruostu!