Jaron tämän vuoden viimeisessä Liigacupin ottelussa nähtiin peräti seitsemän maalia. Sergei Eremenkon kaksi maalia eivät riittäneet, vaan SJK käänsi ottelun voitokseen toisella puoliajalla voittaen lukemin 3-4 (3-2).
Ottelu alkoi SJK:n hallinnalla. Jarolla oli avausminuuttien aikana ongelmia päästä kontrolloidusti ylös vieraiden prässin alta.
Ottelun avausmaali tehtiinkin vieraiden toimesta, kun 8. minuutilla Bahrudin Atajic laukoi komeasti etuyläkulmaan tilanteeksi 0-1 Öhbergin haroessa tyhjää.
Jaro pääsi avausmaalin jälkeen paremmin peliin mukaan. Tasoitus nähtiin vartin kohdalla. Oikealla laidalla pelannut testipelaaja Andrew Gray antoi matalan keskityksen vitosen viivalle, josta David Carlsson jatkoi alaspäin Sergei Eremenkolle, joka laukoi tolpan kautta tilanteeksi 1-1.
Avauspuolikkaalla nähtiin yhteensä peräti viisi maalia ja kolmas niistä nähtiin puolen tunnin kohdalla. Eremenkon kulma tuli kaikkien yli, mutta Vaganov pääsi palauttamaan pallon maalin eteen, jossa Vetelillä oli helppo työ siirtää Jaro 2-1 johtoon. SJK:n maalivahti Jere Koponen protestoi tilannetta voimakkaasti, sillä hänen mielestään pallo kävi päätyrajan väärällä puolella ennen Vaganovin kosketusta.
Tasoitus oli tulla heti perään. Muuten varmasti pelannut Reginaldo puski kohti Öhbergiä, mutta pusku jäi vajaaksi. Tilanne päättyi lopulta Atajicin puskuun avopaikasta, mutta sillä kertaa pallo suuntautui ohi.
Atajic pääsi tulettamaan tasoitusta pelin 34. minuutilla. Maali oli kuin kopio avausmaalista. Atajic laukoi tällä kertaa pari metriä kauempaa ja pallo painui Öhbergin käsien yli maaliin ja tilanne oli 2-2.
Avauspuoliajan viimeistä maalia ei oltu kuitenkaan vielä nähty. Viisi minuuttia ennen taukoa Gray kuljetti hyvin keskialueella ja löysi vasemmalta Vetelin. Veteli katsoi rauhassa ja antoi nappikeskityksen pilkun tuntumaan, josta Eremenko viimeisteli illan toisensa vasurilla suoraan ilmasta yläkulmaan.
Jaro oli tehdä neljännenkin maalin vielä ennen taukoa, kun Carlsson ja Veteli alustivat hienosti JC Mackille vetopaikan rangaistusalueen rajalle, mutta Koponen teki hyvän torjunnan.
Tauolle mentiin Jaron johtaessa 3-2.
SJK tuli toiselle puoliajalle vahvasti. Tasoitus nähtiin, kun toinen puoliaika oli vanhentunut viisi minuuttia. Reginaldo epäonnistui katkossaan keskialueella ja Juho Lähde vapautti Akseli Pelvaksen puolittaiseen läpiajoon. Pelvas sijoitti pallon verkkoon Öhbergin jalan vierestä.
Jaron toisen puoliajan ensimmäinen paikka tuli Mackille, joka pääsi Eremenkon syötön jälkeen leikkaamaan keskelle. Laukaus kohti etukulmaa oli melko hyvä, mutta pallo meni kuitenkin aavistuksen ohi.
SJK oli siirtyä johtoon 25 minuuttia ennen loppua. Lähde pelattiin puolustuslinjan taakse ja Reginaldo astui miehen jaloille rangaistuslaukauksen arvoisesti. Öhberg vesitti kuitenkin Atajicin haaveet hattutempusta torjumalla rankkarin alakulmasta.
Ottelun ratkaisu nähtiin seitsemän minuuttia ennen taukoa, kun Pelvas pelattiin Jaron linjan taakse. Pelvas ei erehtynyt tälläkään kertaa, vaan laukoi tasoitusmaalin tavoin matalan laukauksen ohi Öhbergin.
Jaro nosti lopussa Reginaldonkin kärkeen, mutta tasoitusmaalia ei nähty, vaan ottelu päättyi SJK:n voittoon lukemin 3-4.
Eremenko: lupaava esitys
Tappiosta huolimatta Alexei Eremenkon ajatukset olivat positiiviset ottelun jälkeen.
– Pelimme oli tänään paljon parempaa kuin edellisissä peleissä. Näimme, että pelitapamme toimii. Ei ole helppoa luoda paikkoja SJK:n tasoista joukkuetta vastaan, mutta tänään loimme paljon tilanteita. Lisäksi meillä oli kaksi testipelaajaa, ja heidän ei ole koskaan helppoa nopeasti sopeutua joukkueeseen. Toki hävisimme, eikä se ole koskaan hyvä asia, mutta tämä oli lupaava esitys.
– Pitää kuitenkin muistaa, että meiltä puuttui tänään Jonas Emet, Johan Brunell, Mathias Kullström ja Peter Opiyo. Heistä Brunell aloittaa harjoittelemaan täydellä teholla ensi viikolla.
Eremenkolla oli paljon asiaa myös testipelaajien suhteen. Tämän päivän testipelaajista Eremenko ei vakuuttunut, mutta uusia on tulossa.
– Andrew Gray ei ole meidän etsimämme pelaaja ja hän saa etsiä muita vaihtoehtoja. En ole vielä aivan varma, jatkaako JC Mack harjoittelua kanssamme.
– Meillä on vielä 2-3 paikkaa joukkueessa auki ja haluamme laadukkaita pelaajia. Huomenna meille tulee testiin pelaaja Kyprokselta. Hän pystyy pelaamaan kaikkia neljää paikkaa hyökkäyksessä. Hän on vahva ja pystyy ohittamaan puolustajia sekä antamaan ratkaisevia syöttöjä. Myöhemmin testiin on tulossa vasenjalkainen pelaaja, joka voi pelata sekä puolustajana että laiturina. Näiden kahden lisäksi tulossa on luultavasti kolmaskin pelaaja testiin, Eremenko kertoi.