Kolmen ottelun voittoputkessa matkustava FF Jaro saa vieraita ensi sunnuntaina Porista kun Musan Salama saapuu kokeilemaan punapaitojen virettä. Viime kaudeksi Ykköseen noussut MuSa on ollut Jarolle varsinainen vihulainen sillä viime kaudella joukkueet kohtasivat kolme kertaa Ykkösessä ja kertaalleen Suomen Cupissa eikä Jaro voittanut näistä peleistä ainuttakaan. Kolmen tasapelin kruunuksi MuSa voitti elokuun lopussa 2019 Porissa 2-1.
Tällä hetkellä joukkue majailee sarjataulukossa sijalla neljä vain kahden pisteen päässä Jarosta. Ennen viime viikonlopun tappiota AC Oulua vastaan joukkue oli neljän ottelun voittoputkessa. Yksi mielenkiintoisimmista pelaajista joukkueessa on valtava 202cm pitkä färsaarelainen hyökkääjä John Frederiksen. 24-vuotias hyökkääjä tuo MuSan hyökkäykseen valtavan lisän erityisesti erikoistilanteissa joissa neljä maalia yhtä monessa ottelussa tehnyt hyökkääjä on parhaimmillaan. Mies loukkasi itseään toissa viikonloppuna MyPaa vastaan mutta on kuntoutumassa pelikuntoon viikonlopuksi.
MuSan maalivahtiosastolla on myös tapahtunut liikehdintää kun viime kaudet ykkösmaalivahtina toiminut Tomi Mikkelsson loukkasi polvensa ja joutuu jättämään loppukauden väliin. Hänen tilalleen seura hankki lainasopimuksella Joonas Immosen FC Hakasta kauden loppuun saakka kestävällä sopimuksella.
Muita mielenkiintoisia nimiä MuSan listalla ovat joukkueen kapteeni, isokokoinen keskuspuolustaja Jussi Välilä jolla alkaa 100 ottelua Ykkösessä lähestyä. Keskikentän keskustassa häärii TPS:n kasvatti, 21-vuotias Juho Montola ja hänen yläpuolellaan vikkelä japanilaispelaaja Yutaka Abe joka aiemmin urallaan on pelannut Saksan alasarjoissa. Kokenut 30-vuotias Juuso Aalto on puolestaan pelannut Ykkösessä jo 123 ottelua ja on kokemuksellaan tärkeä lenkki joukkueelleen.
FF Jaron päävalmentaja Niklas Käcko odottaa mielenkiinnolla sunnuntain ottelua ja MuSan tuomaa haastetta.
– MuSa on ollut meille perinteisesti vaikea vastustaja ja se on hyvin erityyppinen verrattuna esimerkiksi viime viikonlopun vastustajaan SJK Akatemiaan. Joukkue pyrkii pelaamaan palloa nopeasti eteenpäin ja luottaa fyysisyyteensä erikoistilanteiden lisäksi myös muutenkin kentällä jossa tilaa on varmasti vähemmän kuin näissä otteluissa mitä olemme pelanneet viime aikoina. MuSa on meille erittäin hyvä haaste ja meidän tulee olla valmiita sunnuntaina. Ennen kaikkea pelinrakentelussa meidän pitää olla nopeampia sillä MuSa käy agressiivisesti kiinni pallolliseen pelaajaan eikä tilaa ole samalla tavalla kuin viime peleissä, Käcko toteaa.