Viikon toinen Pohjanmaan derby päättyi maalittomaan tasapeliin Pietarsaaren Keskuskentällä 1478 katsojan silmien alla.
Sekä Jaro, että KPV lähtivät molemmat aika lailla siipirikkoisina elokuun ensimmäiseen otteluun. Jarolta puuttui edelleen maalivahti Olsen, joukkueen kapteeni Johan Brunell sekä edelleen latvialaispuolustaja Krists Gulbis. KPV:lla Angel Zapata oli pelikiellossa, Sebastian Mannström aloitti, vaikka ei ollut täysin kunnossa.
Jaro aloitti toisen ottelunsa peräkkäin sille oudommalla pelisysteemillä 4-3-3:lla, koska puolustuspäässä loukkaantumisia riittää. Tällä kertaa toppareina aloittivat Reid ja Byskata. Sotelo palasi yhden ottelun pelikiellon jälkeen avauskokoonpanoon.
Jaro aloitti ottelun vahvemmin, mutta todella vaaralliset maalipaikat jäivät tulematta. Ensimmäinen puoliaika oli enimmäkseen rikkonainen. Jo ottelun ensimmäisen minuutin jälkeen peli oli keskeytettynä, kun Chantzopoulos loukkasi jalkaansa.Vierasjoukkue joutui suorittamaan ensimmäisellä jaksolla jo kaksi pelaajavaihtoa, ensimmäinen jo ottelun 14. minuutilla, kun Justus Lehto jouduttiin vaihtamaan Harri Heiermanniin. Vaihtoa edeltävässä tilanteessa Jarolle avautui ensimmäinen hyökkäys, kun Chrisantus pelasi pystypallon kotidebyyttiä tehneelle Jeremiah Strengille. Chantzopoulos joutui kaatamaan miehen, seurauksena vapaapotku sekä keltainen kortti KPV:N numerolle 21.Tilanteesta tulleesta vapaapotkusta Samuel Haglund laukoi vain niukasti etutolpasta ohi.
Viisi minuuttia myöhemmin pirteän ottelun oikean puolustajan paikalla pelannut Haglund nousi räjähtävää nopeuttaan käyttäen oikeaa laitaa pitkin aina pariinkymmeneen metriin saakka maalista, kunnes Palloveikkojen Heinonen hänet joutui kaatamaan. Tilanteesta jo ottelun toinen varoitus vierailijoille sekä vapaapotku Jarolle hyvästä paikasta. Tällä kertaa laukomaan lähti Guillermo Sotelo, jonka vasemman jalan laukaus muurista kimmoten meni niukasti myöskin etutolpasta ohi.
Puolen tunnin kohdalla KPV joutui suorittamaan jo toisen pelaajavaihtonsa, kun Sebastian Mannström ei pystynyt ottelua jatkamaan. Tilalle tuli Santeri Mäkinen.
Muutamaa minuuttia myöhemmin KPV sai ottelussa ensimmäisen kulmapotkunsa, josta se pääsi ensimmäisille maalipaikoilleen. Pallo pyörii pelaajien jaloissa Jaron boksissa, ja pallo ajautuu Chantzopoulokselle. Hänen laukaus menee Jro-puolustajien jaloista uudelleen kulmaksi. Jaron maalivahti Savchenko nyrkkeilee seuranneen kulman vahvasti muille maille. Seuraavassa tilanteessa KPV-vahti Lazarev on menettää pallon boksissa Strengille, mutta saa kuin saakin harhautettua nuoren Jaro-hyökkääjän.
Ensimmäistä puoliaikaa pelattiin kuusi lisäminuuttia, ja niiden aikana KPV pääsi vielä varkain pariin maalipaikkaan, mutta joko viimeistely ontui, tai Savchenko oli mies paikallaan.
Toisen puoliajan alkuun molemmat joukkueet suorittivat pelaajavaihdot. Jaro joutui vaihtamaan Myrevikin Alex Ramsayhin ja KPV:n Chantzopoulus ei kyennyt jatkamaan ottelua, ja tilalleen tuli Tommi Saarinen.
Vierasjoukkue aloitti toisen jakson pirteämmin. Ensimmäisillä minuuteilla KPV luuli jo menneensä 0-1 -johtoon, mutta tilannetta edelsi niukka paitsio.
Jo heti seuraavalla minuutilla Heiermann pääsi laukomaan Kouadion keskityksestä, mutta Savchenko torjui hienosti. Eikä minuuttiakaan, niin KPV:n Akpoveta pääsi vasemmalla laidalla puolittaiseen läpiajoon. Mies ajautui pieneen kulmaan, ja viimeistely menee Savchenkon kautta maalin edustaa pitkin sivurajaheitoksi.
Jarokin pääsi taas peliin mukaan, ja sai pallon hyökkäyspäähän, mutta mitään vaarallisempaa ei saatu aikaan. Peli aaltoili päästä päähän, mutta se oli vierasjoukkue, joka sai luotua parempia maalipaikkoja. Santeri Mäkinen pääsi puskemaan keskeltä, mutta Savchenkon hieno reaktiopelastus pelasti Jaron takaiskulta.
63. minuutilla Jaro haki uutta voimaa vaihtopenkiltä. Juuso Aalto ja Albin Björkskog tulivat Joni Remesahon sekä Macauley Chrisantuksen tilalle.
Kuitenkin jo seuraavasta tilanteesta KPV sai ottelun parhaan maalipaikkansa, kun Kyle Curingan pitkä rajaheitto jatkettiin takatolpalle, josta Andersen pääsi laukomaan läheltä, mutta kuti meni vain sivuverkkoon. Muutamaa minuuttia myöhemmin Byskata joutui kaatamaan boksin kulmalla Mäkisen, Patulle tilanteesta varoitus. Seuranneesta vaparista Andersen laukoi etukulmasta ohi.
Kun ottelua oli parikymmentä minuuttia jäljellä, jälleen Haglundin noususta Jaro sai tuotua pallon oikeaa laitaa ja syötti Aallolle. Hänen keskityksensä meni vain vähän Strengin pään yli. Pari minuuttia myöhemmin Haglundille avautui laukaisupaikka, mutta miehen veto meni niukasti takatolpasta ohi.
Tämän jälkeen Jaro joutui jälleen suorittamaan pelaajavaihdon. Juuso Aalto jouduttiin vaihtamaan loukkaantumisen vuoksi, tilalle tuli Tuomas Lähdesmäki.
Ottelun loppu meni lähinnä Jaron hallinnassa. Viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Streng peippaili itsensä 16 metrin rajan tuntumaan, mutta laukaus meni täpärästi takatolpasta ohi. Vain pari minuuttia myöhemmin Savchenko teki ottelun tärkeimmän torjuntansa, kun hän pysäytti jälleen Mäkisen puskun, ja irtopallon siivosi maalin edestä Sotelo.
Ottelun lisäajalla Jaro sai vielä pari kertaa pallon rangaistusalueen sisään, mutta kunnon maalipaikoille ei päästy. Ottelu päättyi molempien joukkueidenkin pettymykseksi maalittomana.
Jaron seuraava kotiottelu pelataan sunnuntaina 22.8. Joensuun Jippoa vastaan klo 18.30