Jaro menetti jälleen johtoaseman kotiottelussa. Tällä kertaa EIF nousi toisella puoliajalla voittoon asti ja loppulukemat merkittiin vieraille 1-2 (1-0).
Jarolta Palve Milosavljevic oli ensimmäistä kertaa avauksessa useiden viikkojen tauon jälkeen. Christian Eisselen saama isku päähän OPS-pelissä tarkoitti sitä, että amerikkalaishyökkääjä aloitti ottelun vaihtopenkin puolelta.
Tiistaina kaksi maalia nimiinsä saanut Seth Paintsil aloitti tämänkin ottelun erinomaisesti. Jaro lahjoitti vieraille ilmaiseksi kulmapotkun yhdeksännelä minuutilla, mutta lopulta pallo löytyi kuitenkin vieraiden maalista. Brock Messenger pääsi matalaan kulmapotkuun väliin ja purkupallo löysi keskialueelta Paintsilin, jolla oli paljon tilaa edetä pallon kanssa. Paintsil kujetti aina rangaistusalueelle saakka, haastoi Olli Jallin ja sai käännettyä pallon vielä vasemmalle jalalleen ja ohitti matalalla laukauksella maalivahti Jonathan Jäntin ja tilanne oli 1-0.
Muutamaa minuuttia myöhemmin Paintsil antoi hyvän syötön rangaistusalueen sisälle Jonas Emetille, joka laukoi, mutta päin Jänttiä.
Vajaan 20 minuutin pelin jälkeen nähtiin vieraiden ensimmäinen tilanne, kun Zacharias Ekström sai rangaistusalueen sisällä vasemman jalkansa vapaaksi, mutta Walter Moore tuli loistavasti tilanteeseen ja sai siivottua pallon kulmapotkuksi.
Keskikentällä hyökkäävässä roolissa aloittanut Thomas Kula väläytti tulista laukaustaan seitsemän minuuttia ennen taukoa. Messenger heitti pallon Kronholmille, joka jatkoi nopeasti Kulalle ja tämä laukoi tulisesti 25 metristä, mutta aavistuksen ohi.
Heti perään Paintsil löysi syötöllään Emetin rangaistusalueen rajalta. Emet sai pidettyä Jallin selkänsä takana ja pääsi laukomaan pienestä kulmasta, mutta aavistuksen ohi.
EIF rakensi vielä erinomaisen paikan ennen taukoa, kun Ville Sevon pääsi keskittämään päätyrajan tuntumasta ja keskitys tuli tarkasti Doumbian päähän, mutta pusku viidestä metristä meni selvästi ohi.
Tauolle mentiin Jaron johtaessa 1-0.
Jaro lähti toiselle puoliajalle aavistuksen passiivisemmin, mutta mitään hätää kotijoukkueella ei näyttänyt olevan. Kristian Heames teki toisen puoliajan alkupuolella kaksi nopeaa vaihtoa, kun Georgios Katidis korvasi Emetin ja Christian Eissele tuli Oskar Sandströmin tilalle ensimmäisen vartin aikana.
Paintsililla oli paikka viedä Jaro kahden maalin johtoon, kun hän spurttasi Taben ohi Kulan syötön perään. Paintsil laukoi pienestä kulmasta tolppaa hipoen ohi.
70. minuutilla vieraat tulivat tasoihin. Messenger ja Milosavljevic yrittivät katkaista samaa palloa, mutta pallo kimposi Messengerin päästä Ville Sevonille, joka syötti takaviistoon De Bonalle, joka laukoi pallon varmasti maalin kattoon lukemiksi 1-1.
Katidis oli kotijoukkueesta lähimpänä johtomaalia. 78. minuutilla Kronholmin keskitys tuli hyvin maalille, jossa Eissele antoi pallon mennä Katidisille, joka laukoi vain muutamia senttejä ohi etutolpan.
Pari minuuttia ennen loppua Katidisi pääsi puskemaan Kronholmin keskityksestä, mutta tällä kertaa puoli metriä ohi.
Kun Jaro ei osunut omista paikoistaan, iski vierasjoukkue EIF ottelun lisäajalla. Messenger paini pallosta rangaistusalueen rajalla De Bonan kanssa ja Sevon reagoi ensimmäisenä irtopalloon, kuljettiin rangaistusalueelle ja laukoi varmasti pallon ohi Öhbergin. Ottelu päättyi lukemiin 1-2 ja vierasjoukkue pääsi juhlimaan kolmea pistettä.
EIF:n valmentaja Jens Mattfolk oli ottelun jälkeen iloinen.
– Olemme todella tyytyväisiä. Ottelu oli sellainen kuin odotimmekin. Olin tauolla todella pettynyt, että päästimme toisessa ottelussa putkeen maalin oman erikoistilanteen jälkeen. Vaikka kenttä oli todella huono, pyrimme pelaamaan maata pitkin. Lopussa saimme sitten maalit, tyytyväinen Mattfolk kommentoi.
FF Jaron päävalmentaja Kristian Heames päinvastaisella tuulella.
– Tämä oli meille tähän asti ehkä tärkein ottelu tällä kaudella. Meidän oli tarkoitus pystyä tämän pelin jälkeen vihdoin pelaamaan vahvuuksillamme, kun pääsemme paremmille kentille. Olen pettynyt siihen, miten pystymme sopeutumaan tilanteeseen, kun emme voi pelata vahvuuksillamme. Mielestäni suurin ongelma ei ollut se, että peli tuli niin pian edellisen pelin jälkeen, vaan huono kenttä vaikuttaa sitäkin enemmän. Tämä kausi ei kuitenkaan ole vielä ohi, vaan paljon pisteitä on jaossa. Tämä on minulle iso haaste, että saan käännettyä kurssin. On selvää, ettei tämä joukkue kestä enää montaa takaiskua.
– Taktisesti tämä on vähän ”muna vai kana”-ongelma. Johtoasemassa haluamme pelata vähän tiiviimmin, mutta haluan kuitenkin joukkueen olevan rentoutunut ja aktiivinen. EIF:n toinen maali harmittaa, mutta me halusimme tehdä voittomaalin, koska tasapeli ei tyydytä ja joskus se saattaa kostautua. Vaihdoin Oskar Sandströmin Christian Eisselen ja sen oli tarkoitus olla hyökkäävä vaihto. Bino Bamba on myös kokeneempi toppari kuin Sandström ja se oli päätökseni tänään, Heames kommentoi ottelun jälkeen.