FF Jaro taisteli itselleen tärkeän voiton yli 2600 katsojan edessä. Jim Myrevik ja Adam Widjeskog veivät Jaron toisella puoliajalla kahden maalin johtoon, mutta Jippo tuli lopussa maalin päähän. Jaron johto kesti kuitenkin loppuun asti ja voittolukemiksi merkittiin 2-1 (0-0).
Päivän ottelu oli yleisölle ilmainen ja se näkyi myös yleisömäärässä. Keskuskentän katsomossa riitti jalkapallon ystäviä jo hyvissä ajoin ennen ottelun alkua ja tunnelmaa riitti. FF Jaron avauskokoonpano oli odotetunlainen etenkin, kun kokoonpanosta puuttuivat edellisessä ottelussa loukannut Severi Kähkönen sekä Kareem Moses. Näin ollen Alex Ramsay jatkoi topparina ja Seinäjoella Kähkösen korvannut Jim Myrevik oli mukana avauskokoonpanossa.
Jaro aloitti ottelun terävästi ja piti paljon palloa, mutta vaaralliselle paikoille Jippo ei kotijoukkuetta päästänyt.
Ottelun ensimmäinen todella vaarallinen tilanne nähtiin 20 minuutin pelin jälkeen. Joni Remesaho antoi ahdistettuna hankalan syötön Sami Sipolalle ja Jippo pääsi riistämään pallon. Pallo pelattiin nopeasti rangaistusalueelle Oskar Pihlajalle, joka laukoi tulisesti pienestä kulmasta ja Jaron onneksi pallo kimposi ylärimasta takaisin kentälle.
Jaron ensimmäinen vaarallinen tilanne nähtiin 28. minuutilla, kun Remesaho pääsi puskemaan muutamasta metristä, mutta hieman hankalasta asennosta lähtenyt pusku pomppasi yli maalin.
34. minuutilla Jaro rakensi hyvän tilanteen ja pallo liikkui hyvin pelaajalta toiselle. Remesaho levitti vasemmalle Myrevikille, jonka matala syöttö boksiin kimpoili Eremenkolle. Eremenko tiputti alaspäin Adam Widjeskogille, jonka laukaus meni aavistuksen ohi.
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli odotusten mukaan erittäin tasaista peliä, jossa ei paikoilla juhlittu. Jaro piti enemmän palloa ja loi määrällisesti enemmän painetta vastustajan maalille, mutta Jippo puolusti hyvin ja oli Pihlajan laukauksen myötä lähempänä maalintekoa. Tauolle mentiin tilanteessa 0-0.
Jaro siirtyi johtoon 48. minuutilla ja maali tuli todella yllättävällä tavalla. Sergey Lazarev lähetti pitkän avauksen, johon kukaan ei osunut ja Jim Myrevik rynnisti linjan taakse läpiajoon. Myrevik otti pallon haltuun ja laukoi toisella kosketuksella pallon alakulmaan. Tilanne oli 1-0 ja katsomossa riitti ääntä.
Jippo otti peliä haltuunsa maalin jälkeen ja vieraat saivat useita kulmapotkuja, mutta Jaro puolusti tilanteet hyvin.
67. minuutilla Albin Björkskog korvasi Joni Remesahon.
Jaro katkaisi vieraiden hyvän otteen, kun kotijoukkue iski toisen maalin 72. minuutilla. Sipolan kulmapotku tuli maalille, jossa erinomaisen ottelun pelannut Michael Ogungbaro voitti ykköspallon ja Adam Widjeskog laukoi parista metristä irtopallon sisään ja peli oli 2-0.
Vartti ennen loppua Sergei Eremenko joutui tulemaan vaihtoon ja hänen tilalleen tuli Aron Bjonbäck. Samalla Myrevik tuli kymppipaikalle, Björkskog vasemmalle ja Bjonbäck meni oikealle.
86. minuutilla Nuutti Tykkyläinen laukoi rangaistusalueen ulkopuolelta suoraan ilmasta. Tykkyläinen sai palloon hyvän osuman, mutta Lazarev oli jälleen mies paikallaan ja torjui pallon.
Jippon kova painostus tuotti tulosta pari minuuttia ennen täyttä aikaa. Ensin Lazarev torjui loistavasti Haatajan puskun, mutta Jaro ei pystynyt purkamaan palloa. Jatkotilanteesta Eerola pääsi pääsi puskemaan keskityksen aivan vapaasti Jaron maaliin ja peli oli 2-1. Kyseessä oli jo kolmas peli putkeen, kun Jaro päästää vastustajan lopussa maalin päähän ja jälleen edessä oli jännittävät loppuminuutit.
Lisäajasta tuli hurja taistelu, jossa kotiyleisö eli upeasti mukana. Jippo laittoi suoraviivaisesti painetta Jaron rangaistusalueelle, mutta kerta toisensa jälkeen Jaro pystyi siivoamaan pallot väljemmille vesille. Lopulta Kalle Mäkinen vihelsi ottelun päättyneeksi ja huipputärkeät kolme pistettä jäivät Pietarsaareen.
Voitto ei tuonut Jaro lähemmäs suoraa nousua, sillä KTP voitti oman ottelunsa. Sen sijaan Jaro teki eroa kolmantena olevaan Jippoon, joka on viisi pistettä Jaroa perässä, kun pelaamatta on kolme ottelua. Jaro kohtaa seuraavaksi PK-35:n lauantaina 28.9. vierasottelussa, joka alkaa kello 16.00.