FF Jaro esitti talven parasta peliään etenkin toisella puoliajalla, kun se kaatoi KPV:n maalein 2-0 (1-0). Jaron maaleista vastasivat Anthony Olusanya ja Axel Vidjeskog.
Ottelun avauspuoliajalla KPV piti enemmän palloa ja Jaron avauspelaaminen jätti varsinkin ottelun alkupuolella toivomisen varaa.
Kotijoukkue loi silti ottelun ensimmäisen vaarallisen paikan. Joni Remesaho pääsi paitsion rajamailta linjan taakse. Remesaho jätti pallon noin kymmeneen metriin Papa Niangille, joka ei kuitenkaan löytänyt itselleen vetopaikkaa. Niang pelasi pallon rangaistusalueen ulkopuolelle, josta Anthony Dafaa latasi vastapalloon, mutta laukaus suuntautui reilusti yli.
Huolimatta pallonhallinnasta, ei KPV onnistunut avauspuoliajan aikana luomaan vaarallisia tilanteita. Muutamaan kertaan vieraat saivat pallon Jaron rangaistusalueen tuntumaan, mutta Jaron puolustus pääsi peittämään laukaukset, eikä Emil Öhberg joutunut torjuntatöihin.
25. minuutin kohdalla Jaro rakensi hyvän tilanteen, kun Jonas Emet löysi syötöllään rangaistusalueelta Remesahon, joka käänsi pallon maalille, mutta syöttö ei löytänyt omia.
Jaro iski ottelun avausmaalin, kun pelattiin 34. peliminuutilla. KPV rakensi vaarallisen näköisen hyökkäyksen, jonka Jaro kuitenkin katkaisi. Jaro onnistui purkamaan KPV:n prässin muutamalla nopealla syötöllä. Pallo pelattiin oikealle Otto Hirvoselle, joka kuljetti vauhdilla keskialueen yli. Hirvonen jatkoi pystyyn Emetille, joka syötti maata pitkin maalin eteen, josta Anthony Olusanya laukoi pallon varmasti maaliin tilanteeksi 1-0.
Tauolle mentiin Jaron johtaessa lukemin 1-0.
KPV sai pallon maaliin 56. minuutilla kulmapotkusta, mutta Adam Vidjeskog ohjasi pallon maaliin kädellään ja sai tilanteesta varoituksen.
63. minuutilla Robles ja Dafaa riistivät pallon Adam Vidjeskogilta pallon keskialueella ja Emet pääsi virittämään laukauksen 25 metristä. Emetin hurja pommi näytti painuvan takayläkulmaan, mutta Myllymäki venyi upeaan torjuntaan ja sai ohjattua pallon sormillaan riman yli.
Minuutin päästä Robles riisti jälleen pallon Adam Vidjeskogilta. Tällä kertaa riisto tapahtui rangaistusalueen rajalta ja hetkeä aiemmin kentälle tullut Axel Vidjeskog pääsi laukomaan ja hän laukoi pallon tarkasti takakulmaan lukemiksi 2-0.
Jaro esitti toisella puoliajalla maalin lisäksi muutenkin talven parasta peliään ja kotijoukkue kontrolloi ottelua. Jaro pystyi avausjaksoa pidempiin pallonhallintajaksoihin ja joukkue oli tiiviimpi kentällä ja voitti sitä kautta enemmän palloja.
Vartti ennen loppua Toni Takamäki teki odotetun paluun kentälle, kun hän korvasi Milosavljevicin.
Loistavassa vireessä ollut Axel Vidjeskog oli tehdä päivän toisen maalinsa reilu kymmenen minuuttia ennen loppua, kun pallo kimpoili hänelle Roblesin syötön jälkeen. Vidjeskog pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta, mutta Myllymäki torjui hienosti alakulmasta.
Heti perään KPV:n testissä oleva El-Hadji Kane haparoi pallon Olusanyalle, joka pääsi läpiajoon. Myllymäki tuli tilanteessa hyvin vastaan ja torjui Olusanyan laukauksen hyvin jaloillaan.
KPV:n ensimmäinen todella vaarallinen tilanne ottelussa tuli pari minuuttia ennen täyttä aikaa, kun pallo pomppi onnekkaasti Joni Mäkelälle, joka pääsi nokikkain Öhbergin kanssa, mutta Jaro-vahti torjui tilanteen jaloillaan.
Lisämaaleja ei Tellushallissa enää nähty ja ottelu päättyi Jaron voittoon lukemin 2-0.
FF Jaron päävalmentaja Niklas Käcko oli ottelun jälkeen tyytyväinen omiensa esitykseen.
– Me avasimme tänään peliä kohtalaisen hyvin ja loimme melko paljon tilanteita. Etenkin toisella puoliajalla pelimme parani. Vielä ensimmäisellä puoliajalla me olimme liian pitkällä pituussuunnassa, enkä tiedä voitimmeko yhtään kakkospalloa. Toisella puoliajalla halusin puolustuslinjaa ylemmäksi ja sitä kautta joukkuetta tiiviimmäksi ja sen seurauksena voitimme myös enemmän kakkospalloja. Meillä on nyt takana kaksi hyvää harjoitusviikkoa ja jokainen pelaaja alkaa olla hyvässä kunnossa. Nyt saimme myös Toni Takamäen takaisin kentälle, Käcko iloitsi.
Luis Robles pelasi tänään ensimmäistä kertaa kotiyleisön edessä ja keskikenttäpelaaja sanoi pääsevänsä koko ajan paremmin sisälle joukkueen pelitapaan.
– Tuntuu koko ajan paremmalta. Tarvitsen kuitenkin vielä lisää aikaa sopeutua joukkueeseen. Yhteispelimme paranee joukkuekavereiden kanssa koko ajan. Tänään varsinkin toisella puoliajalla löysimme toisemme paremmin ja pidimme enemmän palloa. Liikuimme paremmin tauon jälkeen, emmekä antaneet enää niin paljoa pitkiä syöttöjä.
– Minulle myös keinonurmella pelaaminen on kokonaan uutta, koska olen pelannut koko urani luonnonnurmella. Sopeudun myös siihen paremmin ja pelaan tämänkaltaisella alustalla päivä päivältä paremmin, Robles kertoi ottelun jälkeen.