Jaro pelasi vaisun ottelun Kuopiossa KuPSia vastaan ja hävisi lukemin 2-0 (1-0). Jaron asema putoamistaistelussa heikkeni entisestään, kun FC KTP voitti oman ottelunsa ja tiputti Jaron sarjan viimeiseksi.
Jaro pääsi otteluun tuoreilla jaloilla, sillä edellisestä ottelusta oli kulunut kymmenen päivää. Se ei kuitenkaan ottelun alussa näkynyt, sillä Jaro joutui takaa-ajajaksi jo kuudennella minuutilla. Dani Hatakka lähetti kulmalipun tuntumasta keskityksen, joka kimposi Walter Mooren jalan kautta maalille. Irakli Sirbiladze oli tuttuun tapaan vahvin ilmassa ja hän sai jatkettua pallon vitosen viivalle Juha Hakolalle, joka laittoi pallon varmasti maaliin tilanteeksi 1-0.
KuPS oli siirtyä kahden maalin johtoon reilun vartin kohdalla. Hakola sai pelattua Urho Nissilän läpi, mutta Jesse Östin erinomainen jalkatorjunta piti Jaron pelissä mukana.
KuPS aloitti ottelun vahvalla prässillä, joka aiheutti Jarolle ongelmia. Kotijoukkueen prässi ei ollut enää puoliajan edetessä enää niin aktiivinen ja Jaro sai enemmän tilaa pyörittää palloa keskialueelle. Jaron hyökkäyspelaaminen oli kuitenkin todella hampaatonta, eikä vieraat päässeet luomaan yhtään maalintekopaikkaa.
Toinen puoliaika oli vanhentunut vain kuusi minuuttia, kun KuPSin maali oli enemmän kuin lähellä. Öst tuli hakemaan keskialueelta lähtenyttä vapaapotkua, mutta epäonnistui täysin ja keltapaidat pääsivät yrittämään kohti tyhjää maalia, mutta Didier Boris Kadio pelasti maaliviivalta.
Jaron vaisu iltapäivä muuttui entistä hankalammaksi 25 minuuttia ennen loppua. Reginado Junior otti 65. minuutin kohdalla illan toisen varoituksensa repiessään Sirbiladzea keskialueen heiton jälkeen ja joutui aikaiseen suihkuun.
Jaron ensimmäinen todellinen tilanne tuli heti punaisen kortin jälkeen. KuPS-puolustus pelasi pitkän pallon huolimattomasti ja siihen saakka pimennossa ollut Alibek Aliev pääsi nokikkain Maanojan kanssa, mutta laukaus suuntautui suoraan päin maalivahtia.
Vajaa kymmenen minuuttia ennen loppua Saku Savolainen harhautti Mooren turhan helposti ja syötti keskelle Nissilälle, joka sai kaikessa rauhassa laukoa rangaistusalueen reunalta alakulmaan lukemiksi 2-0.
Miikka Ilo sai tilanteen kaunistella loppulukemia lisäajalla, kun Marko Grönholm vihelsi hieman heppoisen näköisen rangaistuspotkun, mutta Ilo laukoi sen tolppaan. Loppulukemiksi jäi 2-0.
Jaron sunnuntaita synkensi entisestään se, että FC KTP kaatoi kotonaan HIFK:n. Tulokset tiesivät sitä, että Jaro putosi sarjan jumbopaikalle. Jarolla on vielä kolme ottelua jäljellä ja kotkalaisilla kaksi.