KPV osoitti taistelutahtoa tämänpäiväisessä cup-ottelussa ja pudotti Jaron numeroin 3-0 (1-0).
Ottelun alussa Jaro piti palloa ja KPV juoksi perässä. Jarolla oli muutamia tilaisuuksia maalintekoon ottelun alussa, mutta ne eivät tuottaneet tulosta. Sen sijaan KPV sai juhlia ottelun ensimmäistä maalia kun Patrick Byskata syötti pallon oikeaan laitaan Aki Sipilälle, joka antoi lujan matalan keskityksen etutolpalle. Jaron epäonneksi Ilja Vaganov ohjasi keskityksen omaan maaliin.
Ensimmäisellä puoliajalla Serge Atakayi oli Jaron pelaajista lähimpänä maalitekoa päästessään läpiajoon. Nuorukaisen laukaus suuntautui kuitenkin kohti KPV:n maalivahti Joonas Myllymäkeä. Tauolle mentiin täten KPV:n johtolukemissa 1-0.
Jaro aloitti toisen jakson jahdaten tasoitusta, mutta vaarallisiin maalitilanteisiin ei kuitenkaan päästy. Noin 60 minuutin pelin jälkeen sai KPV vapaapotkun oikealta. Teemu Mäki antoi vapaapotkun, jonka Kim Palosaari jatkoi Jaron maaliin.
Viisi minuuttia myöhemmin KPV onnistui taas maalinteossa kun samainen Palosaari puski Mäen kulmapotkun takatolpalta maaliin. 3-0 maalin jälkeen alkoivat Jaron jatkohaaveet tuntua kaukaisilta.
Jaro yritti ottelun lopussa luoda painetta KPV:n maalille nostamalla useita pelaajia ylös. Tämä ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja KPV eteni cupissa jatkoon lukemin 3-0.