Jarolle komea voitto Vaasasta

Jaro jatkoi nousujohteisia otteitaan, kun se haki tyylipuhtaan voiton Suomen Cupin ottelusta VPS:a vastaan. Severi Kähkönen ja Jim Myrevik vastasivat Jaron maaleista, kun loppulukemiksi merkittiin 0-2 (0-1).

Jaro aloitti ottelun täsmälleen samalla avauskokoonpanolla kuin AC Oulua vastaan viime viikolla. Uusin hankinta, Toró, aloitti siis vaihtopenkiltä.

Ottelu alkoi ikävissä merkeissä, kun viiden minuutin pelin jälkeen Jusa Ihalainen loukkaantui kovassa yhteentörmäyksessä keskialueella. Ihalaista hoidettiin jonkin aikaa kentän pinnassa, mutta hän ei pystynyt jatkamaan peliä. Ihalaisen tilalle tuli Aron Bjonbäck, joka otti oikean laitapuolustajan tontin Jean Mabindan siirryttyä vasemmalle.

Ottelun ensimmäiset 25 minuuttia olivat todella tapahtumaköyhiä, eikä kummassakaan päässä nähty juurikaan vaarallisia hyökkäyksiä, mutta sen jälkeen alkoi tapahtua. VPS oli enemmän kuin lähellä johtomaalia 26. minuutilla, kun Emil Öhberg ei onnistunut koppaamaan Steven Morrisseyn laukausta syliinsä ja Momodou Sarr oli ensimmäisenä irtopallossa. Sarrilla näytti olevan helppo työ siirtää kotijoukkue johtoon, mutta Öhberg venyi huipputorjuntaan ja pelasti tilanteen.

Puolen tunnin kohdalla VPS pääsi nopeaan hyökkäykseen, jonka päätteeksi Sebastian Strandvall lähetti tarkan keskityksen Morrisseyn päähän, mutta tämä puski avopaikasta selvästi yli.

Jaro selvisi VPS:n hyvästä vaiheesta ja pääsi jälleen peliin mukaan. Jaron ensimmäinen vaarallinen paikka tuli, kun Axel Vidjeskog kaadettiin aivan rangaistusalueen rajalla. Johan Brunell kuitenkin laukoi vapaapotkun yli. Lopulta punaiset siirtyivät johtoon 38. minuutilla. Jaro rakensi hyökkäyksen vasemmalta ja Anthony Olusanya lähetti keskityksen maalille, jossa Severi Kähkönen tuli tilanteeseen vahvasti ja korkeimmalle ja puski pallon maaliin.

VPS sai vielä ennen taukoa hyvän paikan tasoitukseen. Samu Alanko nousi oikealta ja syötti takaviistoon Valtteri Lehtoselle. Marcel Wargh blokkasi laukauksen, mutta pallo kimposi suoraan Morrisseylle, joka laukoi suoraan ilmasta, mutta pallo suuntautui tälläkin kertaa yli.

Avauspuoliajan lisäajalla Vidjeskogille tarjoutui erinomainen paikka lisätä Jaron johtoa. Brunellin erinomainen ristipallo vasemmalle avasi tilaa Olusanyalle, joka sai vasemman jalkansa vapaaksi ja syötti maalin eteen Vidjeskogille, mutta tämän laukaus muutamasta metristä pysähtyi puolustajaan.

Tauolle lähdettiin Jaron johtaessa 0-1.

Ottelu sai uuden käänteen 54. minuutilla, kun monessa mukana ollut Morrissey sai suoran punaisen kortin tilanteen ulkopuolelta. Heti perään Jaro suoritti toisen vaihtonsa, kun Toró tuli Alex Ramsayn tilalle.

Jaro siirtyi heti perään kahden maalin johtoon. Jim Myrevik hankki Jarolle vapaapotkun noin 25 metristä. Vidjeskog laukoi tulisesti pallon takatolppaan ja Myrevikillä oli helppo työ siirtää irtopallo tyhjään maaliin parista metristä ja Jaro johti jo 0-2.

69. minuutilla Vidjeskog oli lähellä viedä Jaro kolmen maalin johtoon, kun hän laukoi rangaistusalueen ulkopuolelta kohti yläkulmaa, mutta Rasmu Leislahti venyi komeaan torjuntaan ja pelasti tilanteen kulmapotkuksi.

Miesylivoimalla Jaro hallitsi tilannetta ja vaikka VPS pääsi välillä hallitsemaan palloa, ei Jarolla ollut mitään hätää kotijoukkueen hyökkäyksien kanssa. Myös Toró pääsi muutamaan kertaan väläyttämään taitojaan ja brasilialaiselta nähtiin muutama näppärä prässin purkaminen pallon kanssa. Toró oli myös lähellä avausmaaliaan Jaron paidassa, kun hän pääsi läpiajoon, mutta ei onnistunut ohittamaan Leislahtea.

Ottelu päättyi Jaron voittoon lukemin 0-2. Näin ollen Jaro pääsi päättämään tämä kauden Suomen Cupin voittoon. Jaron seuraava ottelu pelataan lauantaina 7.3. kun Tellushalliin saapuu Vasa IFK harjoitusottelun merkeissä.

0-2

39' Kähkönen Severi 0-1
59' Myrevik Jim 0-2

FF Jaro

6 Brunell Johan 90+03'
9 Kähkönen Severi
76' Östman Benjamin
10 Vidjeskog Axel 84'
15 Kronholm Markus
21 Myrevik Jim
25 Öhberg Emil
26 Wargh Marcel
27 Ramsay Alex
57' Ferreira Francisco Rafael Toro
28 Ihalainen Jusa
9' Bjonbäck Aron
29 Olusanya Anthony
30 Mabinda Kinzumba Jean

Avbytare
7 Bjonbäck Aron
8 Ferreira Francisco Rafael Toro
12 Valtonen Topi
13 Uusitalo Samuel
22 Östman Benjamin

VPS

1 Leislahti Rasmus
5 Mahlamäki Camacho Samuel
7 Alanko Samu 67'
8 Strandvall Sebastian
9 Sarr Momodou
10 Morrissey Steven 16'54'.
11 Sillah Samba
15 Puro Eetu 64'
18 Addai Jeffrey
57' Niemi Miika
19 Hiekkanen Benjamin
27 Lehtonen Valtteri

Avbytare
12 Pöyhönen Tuomas
16 Adewale-Duckrell Moses
17 Lehtimäki Akseli
21 Gatambiye Ngarura Fabrice
22 Irumwa Augustin
23 Niemi Miika
25 Björkqvist Tobias