Winchesterin maali toi Jarolle pisteen

Shahdon Winchesterin maali toisessa peräkkäisessä pelissä toi Jarolle pisteen TPS:aa vastaan.

Ottelun alla joukkueen sisältä tuli huonoja uutisia kun Jari Sara joutui jättämään pelin väliin flunssa vuoksi. Puolustuslinja muuttuikin tapauksen vuoksi muotoon Banner-Jovanovic-Brunell-Peth. Mathias Kullström kärsii viime ottelussa saamansa pelikiellon tänään.

Peliin lähdettiin tilanteesta jossa TPS majailee liigataulukossa kaksi pistettä Jaron yläpuolella sijalla 4, joten voidaankin puhua jo näin alkukaudella tärkeästä pelistä jatkon kannalta. Tänä vuonna todella tasaisen sarjan alun vuoksi on hyvillä peliesityksillä helppoa kavuta korkealle taulukossa ja juuri sitä positiivista nousukiitoa lähti kotijoukkue hakemaankin päivän ottelusta.

Ottelun ensimmäiset minuutit olivat suhteellisen varovaista pallonsiirtelyä molempien joukkueiden osalta. Jaro pyrki saamaan useilla pallokosketuksilla hyvää alkua pelille, joka näytikin toimivan moitteettomasti.

Shokkihoitoa tarjoiltiinkin sitten täysin odottamatta Mika Ääritalon muodossa. Ääritalo sai pallon haltuunsa noin 30metrin kohdalla, lähti juoksuun ja etenikin loppuun asti ja pamautti vieraat maalin johtoon jo ottelun kolmannella peliminuutilla. Maalivahti Öst oli tolppien välissä voimaton kun numero 11 pääsi täysin vartioimatta kävelemään tekopaikalle.

Takaiskumaalin jälkeen pelin painopiste alkoikin siirtyä kotiyleisön mieliksi Jaron hyökkäyspäähän ja hyvien syöttöpelien ansiosta TPS olikin pakotettu rikkomaan peliä. Näistä Jaro saikin muutaman vapaapotkun vaarallisilta paikoilta joista ei kuitenkaan syntynyt sen suurempia tilanteita Henrik Moisanderin vartioimalle TPS-maalille.

Myös kulmapotkuista Jaro pääsi yrittämään tasoitusmaalia mutta vierasjoukkueen puolustus siivosi pelivälineen ulos alueelta Jarkko Hurmeen johdolla. Peliin kovalla sykkeellä lähtenyt TPSn Aleksi Ristola kävi 16. peliminuutilla jyräämässä Jaron puolustajan Johan Brunellin, hetken hengenvedon jälkeen Jocki oli kuitenkin taas pelikuntoinen.

Kun pelikello näytti pelatuksi 20 minuuttia sai TPS ensimmäisen varoituksensa ja varoitettu pelaaja oli maalintekijä Mika Ääritalo. Rikkeen kärsijänä oli ottelun hienosti jälleen kerran aloittanut Igor Jovanovic.

Avauspuoliaika eteni samalla kaavalla kohti loppuaan, TPS rikkoi ja Jaro vyörytti hyökkäyksiään Moisanderin maalia kohti. Vasta ajassa 31 minuuttia sai TPS ensimmäisen kulmapotkunsa ja hetki siitä vieraiden hyökkäys pysähtyi paitsioon.

Kun 37 minuuttia oli taistoa takana oli TPS valmis suorittamaan ensimmäisen pelaajavaihtonsa, koko avauspuoliajan erittäin intensiivisiä otteita esittänyt Aleksi Ristola sai tehdä tilaa pietarsaarelaisyleisön tuntemalle Mikko Hyyryselle joka saikin aplodit juostessaan kentälle. Viitisen minuuttia vaihdon jälkeen nähtiinkin kotijoukkueen toimesta vaarallisin tilanne kun Tomas Kula eteni keskiviivan yli ja paukautti 35metristä leijapallon joka oli yllättää TPS-maalivahdin täysin. Veikkausliigassa harvinaisempi liigavarvastorjunta pelasti kuitenkin vierasjoukkueen puoliajalle johtoasemassa.

Toiseen 45-minuuttiseen TPS suoritti ottelun toisen vaihtonsa, kun Juho Lähteen korvasi numero 22 Kennedy Eriba.

Pelin toinen puoliaika jatkui samalla rummutuksella mihin edellinen päättyi, kotijoukkue painoi tilanteita vieraiden päätyyn ja tasoitusmaali tuoksui ilmassa selvempänä kuin paikallisen paperiteollisuuden aiheuttamat aromit. Maalia ei kuitenkaan voida haistelemalla saada, vaan sen eteen on tehtävä kovasti töitä ja niin kotijoukkue tekikin. Jovanovic oli puolustustyöskentelyssä Jaron herra ja hidalgo selvittäen monta TPS keskityspalloa väljemmille vesille.

Kun minuutteja oli takana 55 väläytti Jaron Simon Skrabb loistavaa laukaisutekniikkaansa, vain aavistuksen takakulmasta ohi painunut laukaus nostatti jo osan pääkatsomostakin seisomaan. Skrabbin esitykset ovat tällä hetkellä muutenkin upeaa katsottavaa. Hyvä pelikäsitys ja millintarkat syötöt lupaavat tälle nuorelle miehelle hienoa tulevaisuutta.

Myös Markus Kronholm pääsi kokeilemaan maalivahti Moisanderin tarkkaavaisuutta, kun Makun laukaus 25 metristä lähti vihaisena maalia kohti, Moisander kuitenkin jatkoi hienoja esityksiään ja torjui pallon hallitusti.

65 minuuttia peliä takana ja kotiyleisö hiljeni kun maassa makasi punaisten numero 11 Skrabb. Pitkän kylmäpuudutuksen jälkeen Simon palasi kentälle ontuen. Muutamaa minuuttia myöhemmin nousi TPS-maalintekijä Ääritalolle ottelun toinen keltainen kortti ja 11 joutui poistumaan kohti pukusuojia antaen samalla tunnustuksen pietarsaarelaisyleisölle ilmeisesti hienosta tunnelmasta. Näin ollen kotijoukkuen pääsi pelaamaan ottelun lopun miesylivoimalla, joka antoi entistä paremmat edellytykset maalien hakuun.

Pahasti ontuva Skrabb vaihdettiin ulos kentältä kun oli pelattu 71 minuuttia ja tilalle juoksi Alexander Tumasyan. Ja hetkeä myöhemmin hyvin pelannut Kevin Peth sai korvaajakseen nopeajalkaisen Iidle Elmin.

Jaro jatkoi ylivoimaisena painostusta ja vihdoin 81minuutilla Shahdon Winchester päästi kotiyleisön piinasta. Upea Markus Kronholmin syöttö löysi boxin sisältä Shadin joka kääntyi irti TPS-puolustajasta ja laukoi karmaisevan pommin Moisanderin selän taakse. Toinen maali Winchesterille kahdessa pelissä tuli tärkeään paikkaan ja yleisö ulvoi tasoitusmaalin riemusta.

Loppuajan peli pyöri edelleen TPS-päädyssä mutta pistejakoon edellyttävä tulos tuntui ainakin vierasjoukkueen kannalta kelpaavan sillä peli oli maaliin jälkeen kovin rikkonaista ja epäselvää.

Yhteenvetona voidaan näin punaisilla silmälaseilla sanoa että piste oli hyvä, mutta ehkä kuitenkin enemmän vierasjoukkuetta mairitteleva tulos. Vierasjoukkueesta esiin nousi maalivahti Moisanderin lisäksi Jarkko Hurme joka esitti hienoja otteita puolustuksessa ja teki tyhjäksi monta vaarallista Jaro-hyökkäystä. Kotijoukkueelta sen sijaan ison papukaijaleiman saavat otsaansa Skrabb, Winchester, Jovanovic ja mahtavaa taistelupeliä esittänyt Tomas Kula.