Veikkauksen Julkkistulosveto – Ylimäki povaa tasaista ottelua
Veikkauksen Julkkistulosveto – Jännitä enemmän!
Veikkausliigaseurat kutsuvat jokaiseen kauden otteluun henkilön, joka käyttää asiantuntemustaan – tai vaikka näppituntumaa – tulevan ottelun tuloksen veikkaamiseen. Julkkistulosvedon panos on 20 euroa ja mahdolliset tuotot käytetään kunkin Veikkausliigaseuran valitsemaan hyväntekeväisyyskohteeseen.
Veikkauksen Julkkistulosvedossa otetaan huomioon monipuolisesti jalkapallohenkiset ihmiset: ”Julkkis” –määritelmä on laaja ja Julkkistulosvedon ideana on tuoda mukaan kilpailuun henkilöitä erilaisilta elämän aloilta. Mukaan voi tulla vaikkapa kulttuurin tai paikallisvaikuttamisen kautta, myös urheilunäkökulma on mukana Julkkistulosvedossa – samoin jalkapallokulttuuri ja sen luominen, sillä Julkkistulosvedossa tullaan näkemään eri paikkakunnilla monia legendapelaajia jakamassa asiantuntemustaan kauden aikana.
FF Jaro on kutsunut otteluun FF Jaro – JJK 05.08.2012 Veikkauksen Julkkistulosvetoon entisen FF Jaron toiminnanjohtajan Antti Ylimäen.
Ylimäki toimi FF Jaro toiminnanjohtajana vuoden verran kaudella 2002. Ylimäki on myös toiminut valmennustehtävissä KPV:n organisaatiossa. Mies on valmentanut KPV:n junioreita useamman vuoden vuodesta 1984 lähtien ja edustusjoukkuetta mies on käskyttänyt kahteen otteeseen (1996-1998 ja 2005). Ylimäki toimii nykyään MTV3:n Keski-Pohjanmaan alueen myyntipäällikkönä. MTV3 toimii myös tämän ottelun otteluisäntänä yhdessä Nordean kanssa.
Ottelun tulosvetoon kilpailija arvioi 1-1. Ylimäki ennustaa ottelun olevan tasaista vääntöä.
- Jaro on pelannut hyvin, mutta tehottomuus on hieman vaivannut. JJK puolestaan sai eurokentiltä itseluottamusta ja nyt he voivat keskittyä täysillä liigaan. Tärkeät pisteet ovat jaossa ja ne tullaan jakamaan, Ylimäki veikkaa.
Mikäli Ylimäen veikkaus osuu kohdalleen, FF Jaro ja Ylimäki lahjoittavat tuoton valitsemaansa hyväntekeväisyys kohteeseen.










