Piste Jyväskylästä

Jesse Öst jatkoi huikeita esityksiään.

JJK aloitti ottelun räväkästi ja hallitsi selvästi ottelun ensimmäistä parikymppistä. Kotijoukkue loi maalipaikkoja tasaiseen tahtiin, mutta maalivahti Jesse Öst seisoi muurina edessä. Kerran JJK toimitti pallon Östin selän taakse, mutta maali hylättiin selvänä paitsiona. Jaro pääsi puoliajan lopussa paremmin pelin mukaan ja maalipaikkoja nähtiin myös isäntien maalin edessä. Puolen tunnin kohdalla Mike Banner laukoi tarkasti, mutta JJK-vahti Janne Korhonen onnistui venymään tielle. Jaro hallitsi hienokseltaan jakson loppua, joten tauolle lähdettiin myös tilastojen valossa tasaisissa merkeissä.

Jaro sai toiselle puoliajalle unelma-alun, sillä vain minuutin väännön jälkeen Jaro siirtyi johtoon. Tillmann Grove keskitti vasemmalta ja pallo pomppi JJK-puolustaja Janne Turpeenniemen jalasta omaan maaliin ja peli oli 0-1. 

Maalin jälkeen Jaro onnistui hyvin rauhoittamaan peliä, eikä kotijoukkue onnistunut luomaan vaarallisia maalipaikkoja. Lähes tunti oli pelattu, kun JJK sai vapaapotkun 18 metristä. Pallon taakse asteli Tamás Gruborovics, mutta Öst maalillaan pelasti Jaron. Viisi minuuttia myöhemmin kotijoukkue tuli kuitenkin tasoihin. Gruborovics pääsi kokeilemaan vapaapotkusta uudelleen, eikä mies tällä kertaa erehtynyt. Komea veto takakulmaan ja peli oli 1-1.

Tasoituksen jälkeen JJK otti sitä enemmän otetta mitä pidemmälle ottelu eteni. Vaaralliset maalipaikat olivat kortilla, mutta molemmat joukkueet saivat vielä yhden tilaisuuden maalintekoon. Vajaa kymmenen minuuttia oli jäljellä kun kotijoukkueen Patrick Poutiainen pääsi laukomaan. Öst maalillaan torjui eteensä ja paluupalloon ehti ensimmäisenä Mikko Manninen, mutta Öst masensi huikealla tuplatorjunnallaan Harjun yleisön.

Pari minuuttia tästä ja Jaro sai paikkansa. Vasempana puolustajana pelannut Mike Banner oli yhtä-äkkiä nokikkain maalivahti Korhosen kanssa, mutta amerikkalainen ei onnistunut ratkaisemaan  peliä. Näin peli päättyi pistejakoon tuloksella 1-1, eikä Jaro ole vieläkään hävinnyt Jyväskylässä Veikkausliigaottelua.

Piste oli Jarolle viides ja joukkue pitää edelleen perää taulukossa. Vain pisteen päässä majailevat kuitenkin Haka ja KuPS. Jaro pelaa seuraavan ottelunsa jo tulevana sunnuntaina 27.5, kun FF Jaro-IFK Mariehamn pelataan poikkeuksellisesti Kokkolan Keskuskentällä.