Jussi Aalto: Tehoja on löydyttävä
Jaro kohtaa perjantaina Keskuskentällä IFK Mariehamnin.
Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa IFK Mariehamn piti pisteet kotonaan maalein 3-1. Tuossa ottelussa kotijoukkue siirtyi toisella puoliajalla 2-0 johtoon Aleksei Kangaskolkan ja Hendrik Helmken maaleilla. Jaron takaa-ajokin sai kolauksen nopeasti, kun maalivahti Vitali Teles passitettiin suihkuun parikymmentä minuuttia ennen loppua. Jussi Aalto toi pari minuuttia ennen loppua Jaron maalin päähän, mutta Toni Lehtinen viimeisteli loppulukemat heti seuraavasta hyökkäyksestä.
Tuossa kohtaamisessa Jarolla oli vaikeuksia pitää IFK-hyökkääjät Lehtinen ja Kangaskolkka pois pahanteosta. Jaron valmentaja Aleksei Eremenkon mukaan edessä on nyt aivan uusi peli.
- He pelasivat viimeksi hyvin. Paljon on kuitenkin muuttunut ja tapahtunut sen ottelun jälkeen. Nyt on uusi mahdollisuus meille ottaa kolme pistettä kotikentällämme.
Jaro onkin pelannut kotikentällään viime aikoina hyvin. Edellinen tappio Keskuskentällä on nimittäin kärsitty lähes kaksi kuukautta sitten. Viime kotiottelussa kaatui hienon esityksen jälkeen sarjajohtaja HJK Irakli Sirbiladzen maalilla. IFK Mariehamnilla on ollut viime kierroksilla vaikeaa. Neljästä edellisestä ottelusta saarelaiset ovat pelanneet yhden tasan ja hävinneet kolme. Viimeisimmän tappion joukkue koki viime kierroksella kotonaan VPS:lle maalein 0-1. Tuossa ottelussa Petteri Forsellilla oli mahdollisuus ratkaista peli pilkulta, mutta nuorukainen liukastui ja pallo liiteli yli maalin.
Forsell onkin tärkeä pelaaja IFK:n keskikentällä ja hän on myös tuttu pelaaja Jaron Jussi Aallolle, sillä molemmat pelasivat samaan aikaan pari vuotta sitten Vaasassa VPS:n joukkueessa.
- Forsell on taitava pelaaja, joka pystyy tekemään ratkaisuja molemmilla jaloilla. Hänen kanssaan pitää olla varovainen, Aalto tunnustaa.
Aallolla on myös tiedossa minkälainen joukkue perjantaina tulee vastaan.
- IFK on hyvä ja todella suoraviivainen joukkue. Joukkueessa on myös taitoa joten se pystyy pelaamaan myös yllätyksellistä jalkapalloa. Lisäksi he matkaavat tänne varmasti nälkäisenä, kun voittoja ei viime otteluissa ole tullut, Aalto kertoo.
Aallon oma kausi ei ole mennyt aivan suunnitelmien mukaan alkukauden loukkaantumisten vuoksi. Mies on kuitenkin pikkuhiljaa päässyt kuntoon, mutta mies odottaa itseltään vielä enemmän.
- Me luomme paikkoja ja ne pitäisi käyttää hyväksi. Tiedän että pystyn itsekin vielä parempaan. Maaleja ja maalisyöttöjä pitää tulla tilille enemmän, Aalto toteaa.
Jaro pääsee otteluun lähes täydellä kokoonpanollaan. Pois loukkaantumisen vuoksi on vain Mattias Wargh. Lainalla olevat Giorgi Khidesheli, Timo Tahvanainen ja Sergii Shpak ovat luonnollisesti myös sivussa. Muut pelaajat ovat valmentaja Alexei Eremenkon käytettävissä.
FF Jaro - IFK Mariehamn pelataan perjantaina 12.8.2011 kello 18.30 alkaen Pietarsaaren Keskuskentällä.
-Juk.Ka.-










