Jaron matka käy Turkuun

Lauantaina FF Jaro haastaa Turussa FC Interin.

FC Inter on ollut tällä kaudella tasaisen tehokas. Seitsemästätoista ottelusta joukkue on voittanut 11, pelannut kolme kertaa tasan ja vain kolme kertaa interiläiset ovat joutuneet poistumaan stadionilta pisteittä. Yksi tappioista on kärsitty paikallisvastustaja TPS:llä ja kaksi kertaa sarjajohtaja HJK on ollut parempi. Ansaitut 36 pistettä oikeuttaa kuitenkin taulukon toiseen sijaan. Tappioihin turkulaisilla ei ole varaa mikäli he mielivät vielä mestaruudesta taistella, sillä eroa sarjajohtajaan on jo yhdeksän pistettä. FC Interin tehokkuudesta kertoo myös 47 tehtyä maalia. näistä yli puolet on paukuttanut Timo Furuholm ja Mika Ojala. Molemmilla on saldona jo 13 tehtyä maalia.

Jaro on kerännyt tähän mennessä 19 pistettä vähemmän kuin FC Inter. Joukkueen 24:stä maalista on Papa Niang isekenyt 10, tosin näistä kahdeksan pilkulta. Voi kuitenkin olla että Jaro matkaa Turkuun ilman parasta maalintekijäänsä, sillä Niang ei ole pystynyt harjoittelemaan viime viikonlopun derbyottelun jälkeen nilkkavamman vuoksi.

FC Inter on ollut niskan päällä joukkueiden edellisissä kohtaamisissa. Jaro on onnistunut voittamaan Interin viimeksi vuoden 2007 heinäkuussa, jolloin Pietarsaaressa ottelu päättyi 1-0 kotivoittoon. Samaisen vuoden toisessa kohtaamisessa FC Inter oli parempi maalein 5-2. Tämän jälkeen Jaro on hävinnyt kaikki  kuusi Veikkausliigaotteluaan FC Interille tekemättä maaliakaan.

Jaro ei täydellä miehistöllä Turkuun matkaa. Pois varmuudella on loukkaantumisen vuoksi Mattias Wargh. Lisäksi lähes varmaa on että maalissa tulee pelaamaan Jesse Öst. Vitali Teles tuskin matkustaa Turkuun lainkaan loukkaantumisen vuoksi, joten toisena maalivahtina mukana on Jaron B-junioreista nostettu Johannes Juselius. Tillmann Grove on tehnyt paluun kokoonpanoon, mutta miehen pelikunto on arvoitus. Lisäksi Iidle Elmi kärsii jalkavammasta ja Simon Skrabb on maajoukkueen mukana Islannissa. Sergii Shpak, Timo Tahvanainen ja Giorgi Khidesheli ovat edelleen lainalla KPV:ssä ja Johan Brunell pelaa sunnuntaina JBK:n riveissä.

FC Inter-FF Jaro pelataan Turussa lauantaina 6.8 kello 18.30 alkaen.