Jaron maalinteko-ongelmat eivät helpota - TPS:n vuoro viedä pisteet
TPS vei täydet pisteet mukaansa Pietarsaaresta, vaikka pelillisesti Jaro pelasi yhden kauden pirteimmistä peleistään.
Ottelun ensimmäinen paikka nähtiin jo minuutin pelin jälkeen. Dickson Agyeman haki pystysyötöllä Frank Jonkea. TPS-toppari Jaakko Nyberg haparoi pallon Jonkelle, jonka ensimmäinen kosketus nopeassa tilanteessa oli aavistuksen kova ja Henrik Moisanderin vastaantulo esti maalin synnyn.
Jaro jatkoi aktiivista peliään läpi avauspuolikkaan ja vaikka aivan tuhannen taalan paikkoja ei nähty, vei kotijoukkue peliä selvästi. Viiden minuutin jälkeen nähti ehkä puoliajan paras tilanne. Kymppipaikalla pelannut Thomas Kula löysi keskityksellään puolustajien takaa Heikki Ahon, joka sai tökättyä viidestä metristä pallon ohi Moisanderin, mutta Jani Tanska ehti siivota pallon maaliviivan tuntumasta.
Vartin kohdalla Jari Saran kulmapotku jäi pyörimään maalin eteen ja lopulta Simon Skrabb pääsi lataamaan ilmasta, mutta pallo pysähtyi pelaajaryppääseen. Heti perään Niang laukoi rangaistusalueen ulkopuolelta ja Moisander haparoi, mutta sai lopulta poimittua pallon hyppysiinsä.
Parinkymmenen minuutin jälkeen nähtiin yleisöä raivostuttanut tilanne. Sara lähetti vapaapotkun maalille, jossa Jonke oli päästä puskemaan. Jani Tanska repi Jonkelta lähes paidan päältä estäessään tätä, mutta erotuomari Jari Järvinen ei nähnyt tilanteessa rikettä. Avauspuoliajalla nähtiin toinenkin tilanne, jossa Tanska kampesi Jonken maahan keskitystilanteessa, mutta pilkulle palloa ei viety.
Puolen tunnin jälkeen peli hieman tasaantui, vaikka Jaro oli kuskin paikalla edelleen. Aivan huippupaikkoja ei enää kuitenkaan nähty huolimatta Jaron lukuisista kulmapotkuista.
Toiselle puoliajalle TPS:n Marko Rajamäki vaihtoi kentälle laitahyökkääjä Okarun, joka lopulta nousikin ottelun ratkaisijaksi. Aivan toisen jakson alussa Okaru leikkasi hyvin sisään ja lopulta Petteri Pennanen pääsi laukomaan aivan vapaasti rangaistusalueen sisältä, mutta Kotenko torjui hienosti.
54 minuutin jälkeen Jarolle tarjottiin ilmainen paikka siirtyä johtoon. Jos avausjaksolla Jaro ei saanut rankkaria mistään, tarjottiin se toisella puoliajalla heppoisin perustein. Jonke pääsi kuljettamaan rangaistusalueelle ja yritti ohittaa Tanskan, joka näytti liukuvan oikea-aikaisesti pallon kulmaksi. Tuomari vei näki tilanteen toisin ja vei pallon pilkulle, mutta Moisander torjui Ahon matalan laukauksen.
Rankkarin jälkeenkin Jaro jatkoi hyökkäysten vyöryttämistä. Lähimpänä oli vaihtomies Timo Tahvananinen, jonka akrobaattisen laukauksen suoraan ilmasta Moisander torjui hienosti. Myös pirteästi pelannut Niang oli saada oman tilanteensa, kun hän pujahti kahden pelaajan välistä ja olisi päässyt laidalta läpi, mutta tuomari katkaisi jostain syystä hyökkäyksen ja antoi Jarolle vapaapotkun keskialueelta.
Jaro sai ottelussa lukuisia kulmapotkuja, joista nähtiin lopulta ratkaisu, mutta valitettavasti väärässä päässä. Saran kulman jälkeen pallo jäi hetkeksi pyörimään rangaistusalueelle, josta TPS kuitenkin pääsi purkamaan tilanteen. Lopulta pitkä syöttö löysi vikkelän Okarun, joka ohitti Agyemanin ja karkasi läpiajoon viimeistellen varmasti voittomaalin, kun ottelua oli jäljellä reilu vartti.
Jaron pelistä katosi paras vire avausmaalin jälkeen, mutta pari tasoituspaikkaa vielä nähtiin. Sekä Vasiljev että Vaganov pääsivät puskemaan kulmasta, mutta molempien puskut suuntautuivat yli. Lähempänä oli Vaganov, jonka puskusta pallo meni rimaa hipoen yli.
Jaro hävisi näin ollen neljännen kerran peräkkäin, eikä Jaro ole onnistunut tekemään maaliakaan näissä otteluissa hyvistä paikoista huolimatta.
Eremenko: en keksi mitä sanoa
Täydet minuutit vieraiden hyökkäyksessä uurastanut Mikko Hyyrynen korosti tuloksen merkitystä.
- Ei mikään huippuesitys meiltä, ja Jaro pelasi hyvin. Kolme pistettä kuitenkin tuli ja se on tärkeintä. Moisanderin torjuma pilkku oli todella tärkeä. Tämä oli tärkeä taisteluvoitto.
Ottelun parhaana palkittu, tällä kertaa keskikentän keskellä pelannut Mike Banner tuskaili tehottomuuden kanssa.
- Peli muistuttaa aika pitkälle koko meidän kauttamme, pelaamme hyvin mutta meidän on hankala tehdä maaleja. Pelissämme näkyy kuitenkin parannusta, vaikka tulosta ei vielä näy.
Vieraiden valmentaja Marko Rajamäki puolestaan iloitsi pisteistä.
- Tulokseen olen todella tyytyväinen, voittaminen on aina kivaa. Mitä pidemmälle mennään syksyyn, sitä enemmän sarjataulukko kertoo tilanteista. Tiesimme, että Jaro tulee raivolla ja tottakai heillä on taitoakin. Poikkeuksellisesti meidän peleissä vastustaja loi tänään useamman paikan, mutta me veimme silti pisteet. Jaro oli todella vaikea vastustaja, jokainen pelaaja tuli raivolla päälle. Tärkeät pisteet meille ja jatkamme hyvällä fiiliksellä.
Jaron Alexei Eremenko ei sen sijaan keksinyt enää mitä sanoa.
- Voisin sanoa oikeastaan aivan samat sanat kuin edellisissäkin peleissä. Eli pelasimme hyvin, mutta hävisimme. Paljon muuta en keksi sanottavaa. Tämä tuntuu raskaalta. Tällä asenteella tulemme kuitenkin saamaan lisää pisteitä, tosin maaleja pitää tehdä. Sen haluan kuitenkin lisätä, että tänään näimme jo lähes vanhan Niangin, ja se on meille tärkeää. Myös Thomas Kula oli tänään hyvä, Eremenko päätti.
Muista antaa äänesi kotijoukkueen pelaajille osoitteessa jarostars.fi.












