Jaro yrittää pysäyttää FC Interin

Sarjajohtaja saapuu vieraaksi keskiviikkona.

Jaron ja FC Interin välinen ottelu piti alunperin pelata avauskierroksella 15.4, mutta ottelu jouduttiin siirtämään huonojen kenttäolosuhteiden vuoksi.

Turkulaiset ovat tällä hetkellä sarjan kärkipaikalla täydellä pistepotilla kolmesta ottelusta. Interin jalkoihin ovat jääneet VPS, MYPA ja viimeisimpänä FC Lahti, jonka Inter teurasti lukemin 5-0 Lahdessa. Mestarisuosikkeihin kuuluva FC Inter ei ole myöskään päästänyt yhtään maalia vielä kuluvan kauden Veikkausliigassa.

Pienen naarmun turkulaiset saivat kuitenkin kilpeensä, kun joukkue tippui yllättäen Suomen Cupista. Viikko sitten FC KooTeePee yllätti turkulaiset maalein 2-1 jatkoajan jälkeen.

Jaro aloitti Veikkausliigan vierastappioilla MYPAa ja HJK:a vastaan, mutta onnistui avaamaan voittotilin kaatamalla sunnuntaina viime hetken maalilla KuPSin 1-0.

Jaro ja Inter ovat tänä vuonna kohdanneet jo kerran. Liigacupin puolivälierissä FC Inter kävi hakemassa Pietarsaaresta välieräpaikan tiukalla 3-2 voitolla. Jarossa viime vuonna maaleja takonut Irakli Sirbiladze iski tuossa ottelussa turkulaisten kolmannen maalin. Viime kauden kolmesta Veikkausliigan kohtaamisesta Inter vei kaksi ensimmäistä, mutta lokakuussa Jaro kaatoi Interin kotikentällään. Ennen tuota ottelua Jaro oli viimeksi onnistunut voittamaan Interin Veikkausliigassa vuoden 2007 heinäkuussa.

Jaro pääsee otteluun lähes täydellä kokoonpanolla. Pois ovat varmuudella edelleen Heikki Aho, Tommi Haanpää ja Johan Brunell. Lisäksi viime ottelussa edukseen esiintynyt Jonas Emet saattaa olla sivussa lievän alavartalovamman vuoksi.

FF Jaro-FC Inter pelataan keskiviikkona 2.5 kello 18.30 alkaen Pietarsaaren Keskuskentällä.