Jaro vailla mahdollisuuksia Valkeakoskella

Jaro oli täysin vailla mahdollisuuksia sunnuntain Veikkausliiga-ottelussa Valkeakoskella. Vakuuttavasti pelannut Haka korjasi pisteet maalein 4-0. Pahiten Jaroa kuritti toisella puoliajalla kahdesti maalannut Mikko Innanen.

Jaro oli täysin vailla mahdollisuuksia sunnuntain Veikkausliiga-ottelussa Valkeakoskella. Vakuuttavasti pelannut Haka korjasi pisteet maalein 4-0. Pahiten Jaroa kuritti toisella puoliajalla kahdesti maalannut Mikko Innanen.

Jaron joutui lähtemään otteluun vaikeista lähtökohdista usean pelaajan ollessa flunssan kourissa, mikä pakotti valmentaja Mika Laurikaisen tekemään muutoksia kokoonpanoon. Chad Botha otti Niklas Storbackan paikan keskikentän pohjalla ja Jesper Törnqvist korvasi Mathias Kullströmin oikeana puolustajana.

Ottelun alku oli varovasti peliä molemmilta joukkueilta. Ensimmäinen vaarallinen maalitilanne tuli pelin reilun 10:n minuutin pelin jälkeen kun Valeri Popovits antoi oikealta olleen vapaapotkun viereensä Sebastian Strandvallille, jonka ovela nosto pakotti Markus Koljanderin venymään parhaimpaansa pitääkseen numerot maalittomina.

Jaron ensimmäistä maalitilannetta saatiin odottaa ottelun 19:lle minuutille, jolloin Piracaian vasemmalta tullut keskitys tavoitti takatolpalta Jani Koiviston. Röyhkeästi tilanteeseen tullut Koivisto ei valitettavasti saanut kunnon osumaa palloon ja pallo lirui maalin ohi.

Muutamaa minuuttia myöhemmin nähtiin ottelun avausmaali. Valeri Popovits syötti rangaistusalueen sisään Mikko Innaselle, joka pudotti pallon päällään Janne Mahlakarroolle, jonka tarkka laukaus pienestä kulmasta painui takatolpan juureen ohi Markus Koljanderin. Hetkeä myöhemmin samaisella Mahlakaarrolla oli oiva tilaisuus viedä Haka jo 2-0 johtoon, mutta hänen laukauksensa painui hiukan Jaron maalin ohi.

Hakan maalin jälkeen pelin tempo laski ja Jarokin pääsi paremmin peliin mukaan luomatta kuitenkaan sen vaarallisempia tilanteita. Tauolle mentiinkin täten Hakan johtaessa 1-0.

Toisen puoliajan alussa Markus Koljander joutui koskemaan käsin Jaro-puolustuksen antamaan taaksepäinsyöttöön. Seuranneesta epäsuorasta vapaapotkusta Valeri Popovits kuitenkin nosti pallon Jaron muuriin ja tilanne valui hukkaan.

Haka meni 2-0 johtoon pelikellon näyttäessä 58:aa minuuttia. Cheyne Fowler ajoi sisään vasemmalta laidalta ja ampui pallon maata pitkin takakulmaan ohi voimattoman Koljanderin.

Maalin jälkeen valmentaja Laurikainen suoritti kaksi vaihtoa ottaen kentältä pois Marco Matronen ja Jonas Emet laittamalla heidän tilalleen Jussi Aallon ja Jussi Roikon. Vaihdoilla ei kuitenkaan valitettavasti saatu kaivattua piristystä Jaron peliin.

Jakson puolivälissä Mikko Innanen rankaisi Jaroa kahdesti puolustuksen virheistä ratkaisten pelin lopullisesti. Ottelun loppu oli lähinnä pelailua eikä kumpikaan joukkue pystynyt luomaan vaarallisia maalitilanteita.

Valmentaja Mika Laurikainen ei luonnollisestikaan ollut tyytyväinen omiensa otteisiin. Hänen mielestään esitys oli silti parempi kuin edellisenä sunnuntaina KooTeePee:ta vastaan.

-Pallollinen pelaamisemme oli parempaa kuin Kotkassa. Joukkueen liikkumiseen ja aggressiivisuuteen en kuitenkaan missään nimessä ole tyytyväinen. Haka on kuitenkin meille iso vastus ja vaati meiltä ihan maksimaalista onnistumista, että ylipäätään voidaan taistella tasapäisesti pisteistä heitä vastaan, Laurikainen sanoo.

-Joukkueessa on tällä hetkellä sitkeä flunssaepidemia, mutta ei tämä tänään siihen kaatunut. Haka oli tänään todella hyvä, Laurikainen päättää antaen kehut vastustajan hyvälle pelille.

Laurikaisen kolleega Hakan leiristä, Olli Huttunen oli sitävastoin sitäkin tyytyväisempi joukkueen pelistä. Joukkueen itseluottamustaso on Huttusen mukaan tällä hetkellä todella kova.

-Kova itseluottamus näkyy tällä hetkellä kaikessa tekemisessämme. Onnistumiset Eurocupissa ovat ruokkineet myös menestystä liigassa. Joukkueen liikkuvuus oli todella hyvä, vaikka torstaina oli takana raskas ottelu. Sanoisin, että oli meidän paras pelimme tällä kaudella, Huttunen sanoo.

-Jaro ei kuitenkaan ollut tänään huono. He tulivat otteluun hyvin mukaan. Meidän hyvä peli kuitenkin ikäänkuin kypsytti Jaron, Huttunen päättää.

Jaron keskikenttäpelaaja Marco Matrone ei ymmärrettävästi ollut kovin puhelias ottelun jälkeen. Matrone kärsi itsekin flunssasta, mutta ei missään nimessä halunnut syyttää sitä joukkueen peliesityksestä.

-Sen taakse ei voi mennä. Haka oli yksinkertaisesti paljon parempi. Aloitimme pelin ihan hyvin. Hakan ensimmäinen maali tuli ihan heidän hyvyytensä ansiosta. Meillä on nyt pari huonompaa peliä alla, mutta ei nyt muu auta kuin katsoa eteenpäin, Matrone sanoo.