Jaro saa vieraaksen HAKAn

Taistelu tärkeistä pisteistä jatkuu lauantaina Pietarsaaren Keskuskentällä.

Jaron hieno tappioton putki sai päätöksen viime kierroksella Kuopiossa, kun kotijoukkue KuPS karisti taulukon jumbosijan kaatamalla Jaron 1-0. Vaikka Jaro pelasikin tauon jälkeen neljä ottelua tappioitta, niin taulukossa sijoitus ei ole muuttunut. Jaro pitää sarjan perää edelleen kolmellatoista pisteellä. Edessä on KuPS kahden pisteen päässä, JJK neljän pisteen päässä ja lauantain vastustaja HAKA viiden pisteen päässä.

HAKA on ollut Jarolle aina vaikea vastustaja. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa HAKA piti pisteet Valkeakoskella selvällä 4-1 voitolla. Tilastot eivät olleet sen parempia viimekään vuonna, jolloin kolmesta ottelusta HAKA voitti kaksi ja kerran pisteet jaettiin. Jaron edellinen voitto HAKAsta on vuoden 2010 elokuulta, jolloin valkekoskelaiset saivat kyytiä Pietarsaaressa lukemin 5-0.

Kauden kynnyksellä putoamistaisteluun tuomittu HAKA on osoittanut olevansa vaikea vastustaja kenelle tahansa ja joukkue on napsinut pisteitä tasaiseen tahtiin. Viimeksi HAKAn vahvuudet sai kokea TPS, joka joutui nöyrtymään Valkeakoskella maalein 1-0. HAKA on myös voittanut JJK:n jo kahdesti, FC Lahden ja FC Hongan. HAKA tuntuu pelaavan "kaikki tai ei mitään"-taktiikalla, sillä viidestätoista pelaamastaan ottelustaan joukkue ei ole pelannut kertaakaan tasan. Kuudesta voitosta neljä on tullut kotikentällä.

Jaron keskikentällä pelaava Markus Kronholm tietää joukkueensa olevan valmistautunut tulevaan otteluun hyvin.
- KuPS-peli on unohdettu ja lähdemme hakemaan uutta putkea. Tiedämme miten kaveri pelaa ja hekin varmasti tietävät meidän tavan. Tulemme varmasti pitämään palloa enemmän, mutta meidän tulee olla tarkempia ja huolellisempia hyökkäyspäässä. Samalla pitää olla hereillä vastustajan syvyysjuoksuihin, Kronhoolm toteaa.

Jaron valmentaja Alexei Eremenko on suojattinsa kanssa samoilla linjoilla.
- Pelin kuva tulee olemaan varmaankin samanlainen kuin useassa tämän kauden ottelussa. Me pidämme palloa ja kaveri iskee vastaan. HAKA on erittäin kurinalaisesti puolustava joukkue ja he taistelevat jokaisesta sentistä. Meidän tulee olla kärsivällisiä ja tehokkaita pelissämme, Eremenko toteaa.

Jaro ja HAKA iskevät yhteen lauantaina 7.7 klo. 18.30 alkaen Pietarsaaren Keskuskentällä.