Jaro ja JJK tasasivat
Vuoden ensimmäinen harjoitusottelu päättyi lukemiin 1-1 (1-1). Molemmat maalit syntyivät ottelun ensimmäsen kuuden minuutin aikana.
Vuoden ensimmäisessä harjoitusottelussa Jaro sai vastaansa sarjanousija JJK:n Jyväskylästä. Usea pelaaja esiintyi tänään ensimmäistä kertaa Jaron punapaidoissa.
Ottelu alkoi vauhdikkaasta ja pallo oli ensimmäistä kertaa vieraiden maalissa, kun peli oli ehtinyt vanhenemaan vasta minuutin. Ottelussa mallikkaasti esiintynyt Heikki Aho lähetti oikealta keskityksen, jonka Petter Meyer puski takanurkkaan. Vieraiden tasoitusta ei tarvinnut kauaa odotella. Viiden minuutin kohdalla Jari Saran liukutaklaus kaatoi Niko Markkulan ja pallo vietiin pilkulle. Markus Koljander torjui Tommi Karin vedon, mutta Kari ehti itse ensimmäisenä paluupalloon tuoden vieraat tasoihin.
Ensimmäisten minuuttien maali-iloittelun jälkeenkin ottelun tempo pysyi ajankohtaan nähden melko korkeana, mutta maalipaikkoja ei kumpikaan pystynyt kovin montaa luomaan. Pienikokoinen Sara esitteli muutamaan kertaa painavaa laukaustaan, mutta maaliin asti pallo ei tietään löytänyt.
Toisella puoliajalla Jaro otti pelin selvemmin haltuunsa, mutta todellisia maalipaikkoja eivät isännätkään kovin montaa luoneet. Ehkä lähimmäksi pääsi Heikki Aho, joka pääsi vapaasti ampumaan Papa Niangin tarjoilusta. Matti Salkojärvi kuitenkin torjui pallon kulmapotkuksi. Kotijoukkueen puolustus toimi läpi ottelun erinomaisesti tehden vieraiden hyökkäykset aseettomaksi, näin ollen ottelu myös päättyi lukemiin 1-1.
Molempien joukkueiden valmentajat näkivät ottelussa paljon hyvää.
- Nämä harjoitusottelut antavat aina paljon. Oli hienoa, että päästiin tänne pelaamaan hyviin olosuhteisiin. Tänään moni nuori pelaaja pääsi kokeilemaan liigavauhtia kokeneempien pelaajien ollessa sairaana, kommentoi vieraiden valmentaja Ville Priha.
Myös Mika Laurikainen oli tyytyväinen ottelun antiin.
- Aika kapealla ringillä oltiin liikkeellä, koska usealla pelaajalla on ollut flunssaa. Meidän puolustus toimi tänään erittäin hyvin, eikä JJK:lla oikeastaan paljon muita paikkoja ollut rangaistuspotkun lisäksi.
Jarossa testissä ollut Miika Murtolahti on hänkin kärsinyt flunssasta ja pelasi ottelussa vain muutaman minuutin. Laurikaisen mukaan mies kuitenkin nähdään mahdollisest ensi viikonlopun Tammiturnauksessa. Testiin tullut maalivahti Washington Arubi seurasi ottelua vielä katsomon puolelta.










