Jaro haastaa TPS:n
Jaro haastaa huomisessa kotiottelussa kovakuntoisen TPS:n. Jaron pistetarve on jälleen suuri, koska joukkue on hävinnyt kaksi edellistä ottelua tekemättä maaliakaan. Samalla KuPS on voittanut kaksi ottelua putkeen ja Jaro pitää tällä hetkellä perää sarjataulukossa.
Jaron sarjatauon jälkeen nähty hyvä ote on pisteiden valossa hieman laantunut, sillä joukkue on pystynyt raapimaan edellisestä kuudesta ottelusta seitsemän pistettä. Vaikka Jaro on pelillisesti ollut vahvoilla lähes jokaisessa ottelussa, on tehottomuus viimeisellä kolmanneksella aiheuttanut turhia pistemenetyksiä. Punapaitojen tehottomuudesta kertoo se, että edellisessä kuudessa ottelussa on syntynyt vain kolme maalia.
Jaro on kuitenkin valmis kamppailemaan kolmesta pisteestä huomenna kun Turun Palloseura saapuu Pietarsaaren Keskuskentälle. Joukkueen terveystilanne on edelleen hyvä. Varmuudella huomisesta ottelusta loukkaantumisen vuoksi on poissa vain Mattias Wargh. Sen lisäksi Markus Kronholm on sivussa varoitustilin täyttymisen vuoksi.
Vierailja TPS on vahvassa vireessä, josta viimeisimpänä esimerkkinä vakuuttava 4-1 voitto paikallisvastustaja FC Interistä. TPS on kuin varkain noussut kamppailemaan mitaleista. Turkulaiset löytyvätkin tällä hetkellä neljänneltä sijalta vain neljä pistettä sarjakakkosta, kaksi ottelua enemmän pelannutta HJK:ta perässä. Joukkueen maalitykkeinä ovat tähän mennessä kunnostautuneet Mika Ääritalo sekä Aleksi Ristola, jotka molemmat ovat paukuttaneet seitsemän maalia.
FF Jaro - TPS huomenna Keskuskentällä kello 18.30. Tule kannustamaan Jaro tärkeään voittoon!










