Iidle Elmille kolmen vuoden sopimus

Vuonna 1995 syntynyt Elmi on allekirjoittanut Jaron kanssa kolmen vuoden sopimuksen. Elmi liittyi Jaron junioreihin aivan vuoden 2009 lopussa ja teki heti vaikutuksen seuraan taidoillansa. Kaudella 2010 Elmi oli tärkeä pelaaja B-junioreiden SM-pronssijoukkueessa ollen joukkueensa paras maalintekijä. Somalialaislähtöinen Elmi on totuttu näkemään laitapelaajan tontilla, mutta tekninen ja nopea nuorukainen pystyy pelaamaan myös keskellä.

Aikaisemmin Jaro kiinnitti myös toisen 1995-syntyneen lupaavan pelaajan, kun Simon Skrabb allekirjoitti sopimuksen. Joukkue aloittaa kauden palaamalla harjoituksiin tulevana perjantaina seitsemäntoista sopimuspelaajan voimin.

-Juk.Ka.-