Akatemialle piste Kuopiosta
Jaro Akatemia pelasi tasan 1-1 KuPS Akatemian vieraana.
Akatemialle piste Kuopiosta
Jaro Akatemia pelasi tasan 1-1 KuPS Akatemian vieraana.
Viime ottelussa kotonaan Jaro Akatemia nappasi kauden ensimmäisen voittonsa, ja tänään joukkue pelasi toisen tappiottoman ottelun putkeen hakemalla pisteen Kuopiosta. Ottelu pelattiin pienessä hiekkahallissa, joka ei todellakaan palvellut kumpaakaan joukkuetta. Kovan taistelun jälkeen tulos oli kuitenkin aivan oikea.
Jaro sai jälleen ottelun hyvän alun. Neljäntoista minuutin kohdalla Markus Kronholm lähetti pitkällä patkolla Jesper Engströmin karkuun, joka vei punapaidat 0-1 johtoon. Kylmää vettä naamalle tuli kuitenkin puolen tunnin kohdalla, kun Markus Kronholm sai kamppailutilanteessa ikävän näköisen haavan silmäkulmaansa ja joutui jättämään kentän.
Toisella puoliajalla nähtiin kotijoukkueen tasoitus. Reilun tunnin pelin kohdalla KuPS –pelaaja pääsi erikoistilanteesta rynnimään pallon ohi Jesse Östin. Kovasta yrityksestä huolimatta ei kotijoukkue enää maalinteossa onnistunut. Siitä huolen pitivät hyvän ottelun Jaron puolustuksessa pelanneet Axel Stenman ja Björn Krook. Jarolla oli ehkä jopa enemmän paikkoja viedä kaikki pisteet mukanaan, mutta hyvästä yrityksestä huolimatta palloa ei enää maaliin saatu. Pisteet jaettiin maalein 1-1.
Jaro Akatemian valmentaja Tommi Pikkarainen oli tyytyväinen pistejakoon, vaikka enemmänkin olisi ollut tarjolla.
- Ottelu pelattiin pienessä hiekkahallissa, joten eihän se oikeastaan mitään futista ollut kummaltakaan. Kovaa vääntöä molemminpuolin. Oltiin tänään ehkä hieman vaarallisempia kuin vastustaja, mutta 1-1 tulos oli aivan oikeutettu, Pikkarainen toteaa.
Vaikean alun jälkeen sarjassa joukkue on onnistunut kahdessa viime ottelustaan ottamaan 4 pistettä. Pikkarainen kertoo joukkueen asenteen muuttuneen sarjan edetessä, ja on mielissään joukkueen taistelutahdosta.
- Olen todella tyytyväinen joukkueen fyysiseen muutokseen. Sarjan alussa jäimme kirjaimellisesti vastustajan jalkoihin, mutta nyt tapellaan palloista tosi hyvin. Jokainen antaa kaikkensa ja nyt tämä jengi alkaa näyttämään joukkueelta, Pikkarainen iloitsi.
Ottelusta Pikkarainen antoi kiitosta joukkueen keskuspuolustajille (Stenman, Krook), maalivahdille (Öst) js nosti keskikentältä esiin Thomas Kulan. Seuraavan ottelun Jaro pelaa Tellushallissa 17. tammikuuta. Tuolloin vieraaksi saapuu Lahti Akatemia.
-Juk.Ka.-










