Tammisaaresta kotiintuomisina vain kokemuksia

Ekenäs IF antoi FF Jarolle lauantaina tunnin mittaisen koulutuksen. Lopputulos 5-1 ei jättänyt jossiteltavaa vaan kotijoukkue oli jokaisella osa-alueella punapaitoja terävämpi.

Ottelun alku ei antanut viitteitä siitä mitä tuleman pitää vaan Jaro lähti liikkeelle peliin hyvin. Ensimmäinen vartti pelistä oli hyvinkin tasainen mutta jo ennen Juuso Liukkosen 1-0 maalia kotijoukkue oli saanut peliä hallintaansa. Täysin pitelemättömänä koko illan häärännyt EIF-laitalinkki Darren Smith viimeisteli nopeasta vastahyökkäyksestä kotijoukkueen kahden maalin johtoon ja avausjakson lopussa Ayabulela Konqobe tarjoili maalinedustalta kylmää suihkua viimeistelemällä 27 asteen lämpötilassa joukkueensa kolmannen maalin. Jaron paras paikka jaksolla tuli Joni Remesaholle joka 2-0-tilanteessa pääsi nokikkain Yann Fillionia vastaan mutta Kanadalainen torjui Remesahon sijoituksen kulmaksi.

Toisen jakson alkuun Ekenäs antoi lopulta viimeisen iskunsa: Ensin Liukkonen viimeisteli illan toisensa päästyään irti vasemmalta ja vain muutamaa minuuttia myöhemmin Smith purjehti keskeltä läpi ja Emil Öhberg joutui miehen kaatamaan rangaistusalueella. Seuranneen rankkarin Etelä-afrikkalainen upotti varmasti sisään ja vei kotijoukkueen runsaslukuisen yleisön riemuksi jo viiden maalin johtoon. Jaron ottelun ainut valopilkku nähtiin vajaat 10 minuuttia ennen ottelun loppua kun kentälle vaihdettu 17-vuotias Marcel Wargh iski Markus Kronholmin lähettämästä sivuvaparista uransa ensimmäisen maalin Ykkösessä. Ilta oli pietarsaarelaisittain synkkä ja onnistujat olivat harvassa. Marcel Warghin uran ensimmäinen maali, Aron Bjonbäckin ja Benjamin Östmanin vahvat sisääntulot olivat myös positiivisia asioita. Anthony Olusanya oli hyökkäyspäässä työteliäs mutta häntä ei päästy käyttämään tarpeeksi. 

Toni Takamäki pelasi sadannennen ottelunsa Ykkösessä. FF Jaro onnittelee TT:tä merkkipaalusta.

Jaron ottelut jatkuvat ensi viikon sunnuntaina kotiottelulla Keskuskentällä kun vastaan asettuu MyPa. Ottelu alkaa klo 18.30

FF Jaro Mediateam/Jaakko Kuusisto