Jarolle kolmas voitto putkeen

SJK Akatemia aiheutti Jarolle pienoisia ongelmia avauspuoliajan loppupuolella, mutta etenkin toisella puoliajalla Jaro eteni tyylikkäällä esityksellä kolmanteen perättäiseen voittoon Ykkösessä lukemin 3-0 (1-0). Topi Järvinen laukoi avausmaalin ja Jim Myrevik sekä Anthony Olusanya osuivat toisella puoliajalla.

Pienten kolhujen vuoksi Niklas Käcko oli joutunut tekemään muutaman muutoksen Jaron avauskokoonpanoon. Toró ja Markus Kronholm aloittivat vaihdossa, Oskar Sandström ja Joni Remesaho olivat poissa kokoonpanosta. Se avasi mahdollisuuksia muille ja esimerkiksi Marcel Wargh ja Will Inalien olivat ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa Ykkösessä.

SJK Akatemia oli liikkeellä melko vahvalla kokoonpanolla ja joukkueen avauskokoonpanosta löytyi mm. Billy Ions ja Ville Tikkanen.

Ottelun ensimmäinen tilanne nänhtiin kolmannella minuutilla, kun Stanley Amuzien pitkä pystysyöttö tavoitti Topi Järvisen, joka pääsi puolittaiseen läpiajoon, mutta Ville Tikkanen ehti sen verran antamaan Järviselle painetta, että viimeistely jäi hieman puolittaiseksi ja pallo meni ohi.

Kotiyleisö pääsi tuulettamaan avausmaalia kymmenen minuutin pelin jälkeen. Jaro käynnisti hyökkäyksen vasemmalta ja Guillermo Sotelo harhautti puolustajan ja antoi kovan keskityksen maalille. Pallo meni aina taka-alueelle Topi Järviselle, joka latasi sydämensä kyllyydestä pallon ilmasta maaliin ja Jaro johti 1-0.

21. minuutilla Jaron toinen maali oli todella lähellä. Jean Mabinda esitti upean harhautuksen ja pääsi pallon kanssa rangaistusalueen tuntumaan. Mabinda tarjoili Anthony Olusanyalle hyvän paikan ja tämä laukoi tulisesti, mutta ylärima pelasti SJK:n.

Puoliajan edetessä vierasjoukkue pääsi peliin mukaan ja sai luotua painetta Jaron päähän. 35. minuutilla SJK:n tasoitus oli lähellä, kun Jeremiah Streng pääsi puskemaan hyvästä keskityksestä ja Emil Öhberg sai sen verran kättään väliin, että pallo kimposi tolpasta kentälle. Sitä ennen SJK oli saanut pallon jo maaliin asti, mutta tilanteessa Ions oli rikkonut Öhbergiä.

Tauolle lähdettiin Jaron johtaessa 1-0. Tauolla Jaro teki yhden vaihdon, kun Markus Kronholm korvasi Marcel Warghin.

Heti toisen puoliajan alussa Olusanya voitti pääpallon ja Inalien pääsi laukomaan rangaistusalueen sisältä. Inalien tavoitteli takatolppaa, mutta pallo otti pienen osuman Tikkasen jalasta ja painui aavistuksen ohi kulmapotkuksi.

Seuranneen kulmapotkun Sotelo antoi tuttuun tapaan kovaa ja kierteisenä maalin eteen. Pallo putosi kuin tarjottimella Myrevikille, joka sai laukoa parista metristä pallon maaliin ja Jaro johti 2-0.

Lisää seurasi jo pari minuuttia myöhemmin. Joona Lautamaja antoi huonon syötön omalla alueella, johon Severi Kähkönen pääsi väliin. Pallo meni Topi Järviselle, joka antoi pallon nopeasti Olusanyalle vauhtiin, joka eteni päättäväisesti rangaistusalueelle ja laukoi pallon kauniisti takakulmaan ja tilanne oli jo 3-0.

Tunnin kohdalla Jaro teki toisen vaihtonsa, kun krampista kärsinyt Inalien tuli vaihtoon ja hänen tilalleen Benjamin Östman. Heti vaihdon jälkeen Markus Kronholm vapautti upealla syötöllä Olusanyan läpiajoon, mutta Mehdi El Moutacim torjui laukauksen jaloillaan.

Toisen puoliajan alun kaksi salamamaalia vapauttivat selvästi Jaron peliä, eikä pisteiden kohtalosta ollut enää epäselvyyttä. Jaro loi muutamia näyttäviä kombinaatioita, mutta aivan huippupaikkoja ei viimeisellä puolituntisella enää nähty.

Ottelun loppupuolella Alex Ramsay sekä Aron Bjonbäck saivat tärkeitä peliminuutteja Ykkösessä.

Ottelu päättyi Jaron voittoon lukemin 3-0 ja voiton myötä Jaro nousi 19 pisteen turvin sarjassa toiselle sijalle. Jaron seuraava ottelu pelataan Pietarsaaren Keskuskentällä sunnuntaina 23.8. kun vieraaksi saapuu sarjan hyvin aloittanut MuSa.

3-0

10' Järvinen Topi 1-0
48' Myrevik Jim 2-0
50' Olusanya Anthony 3-0

FF Jaro

2 Sotelo Guillermo
85' Bjonbäck Aron
5 Takamäki Toni
9 Inalien Wilterlynd
60' Östman Benjamin
10 Kähkönen Severi
16 Järvinen Topi
77' Ramsay Alex
21 Myrevik Jim
25 Öhberg Emil
26 Wargh Marcel
45' Kronholm Markus
29 Olusanya Anthony
30 Mabinda Kinzumba Jean
35 Amuzie Stanley

Vaihtopelaajat
8 Ramsay Alex
15 Kronholm Markus
23 Östman Benjamin
27 Bjonbäck Aron
36 Valtonen Topi
50 Ferreira Francisco Rafael Toro

SJK Akatemia

5 Lautamaja Joona
8 Matila Kuutti
57' Adawi Omar
11 Streng Jeremiah
14 Sipola Sami
20 Aromaa Arttu
86' Malolo Robbie
21 Olsbo Valtteri
57' Laitinen Joel
29 Tikkanen Ville
32 El Moutacim Mehdi
33 Krasniqi Arjanit
69' Takanen Juuso
36 Kiuru Jyri
85' Pihlaja Oskar
37 Ions William Greenwell

Vaihtopelaajat
4 Pihlaja Oskar
6 Malolo Robbie
10 Adawi Omar
15 Laitinen Joel
18 Takanen Juuso
26 Heinonen Onni
45 Peräaho Niilo