Jarolle jälleen niukka voitto

Jaro piti maalinsa koskemattomana neljännen kerran peräkkäin. Ilves/2 kaatui samoin numeroin kuin TPV viikko sitten ja jälleen ottelun ainoan maalin laukoi Samuel Haglund. Tällä kertaa maali syntyi ensimmäisen puoliajan lopussa.

Jaro oli tehnyt avauskokoonpanoon muutamia muutoksia viime peliin verrattuna ja useampi nuori pelaaja oli tänään avauskokoonpanossa.

Ottelun ensimmäinen tilanne nähtiin parin minuutin jälkeen, kun Markus Kronholm pääsi laukomaan rangaistusalueen sisältä kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta laukaus meni aavistuksen ohi.

Jaron seuraava tilanne tuli noin kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Tuomas Lähdesmäki pelasi hyvin keskialueella ja lähetti Jim Myrevikin vauhtiin. Myrevik eteni päätyrajan tuntumaan ja syötti takaviistoon Samuel Haglundille, jonka laukauksesta jäi paras voima puuttumaan ja Ilveksen maalivahti pystyi torjumaan.

Jaro aloitti ottelun vahvalla hallinnalla, mutta puoliajan edetessä Ilves/2 pääsi paremmin peliin mukaan ja pystyi pitämään palloa pitempiä jaksoja. Mitään vaarallista vieraat eivät kuitenkaan hyökkäyssuuntaan pystyneet rakentamaan.

Reilun puolen tunnin pelin jälkeen Myrevik riisti pallon hyökkäysalueella ja spurttasi pallon kanssa rangaistusalueelle. Juuri, kun Myrevik oli tekemässä ratkaisua, hänet työnnettiin selästä nurin, mutta tuomari ei nähnyt tilanteessa rikettä.

Viisi minuuttia ennen taukoa nähtiin ottelun avausmaali. Krists Gulbis avasi pitkällä kohti puolustuslinjaa ja Haglundin prässi sai vierasjoukkueen haparoimaan. Kronholm pääsi palloon ja syötti nopeasti Haglundille, joka pystyi kääntämään pallon puolustajan edestä itselleen ja laukoi pallon tarkasti maata pitkin takakulmaan tilanteeksi 1-0.

1-0 oli myös taukotulos.

Jaro teki tauolla kolme vaihtoa. Kentälle tulivat Patrick Byskata, Joni Remesaho ja Macauley Chrisantus. Kentän jättivät Johan Brunell, Samuel Haglund ja Alex Ramsay.

Toisen puoliajan alkupuolella kentälle tulivat myös Juuso Aalto sekä Simon Uusitalo. Heistä Aalto oli lähellä lisätä Jaron johtoa noin tunnin pelin jälkeen. Remesaho riisti pallon rangaistusalueen tuntumassa, syötti takaviistoon Aallolle, joka laukoi vasurilla tolppaa hipoen ohi.

Jaro rakensi useamman lupaavan hyökkäyksen ja etenkin vasemmalla pelannut Lähdesmäki oli useassa hyökkäyksessa vahvasti mukana. Vieraat pääsivät kuitenkin peittämään laukaukset tai sitten viimeiset ratkaisut epäonnistuivat.

Ilves/2 oli lähellä tulla tasoihin kymmenen minuuttia ennen loppua, kun Jaro puolusti erikoistilanteen löysästi, mutta vieraiden viimeistely-yritys meni lopulta selvästi ohi.

Viisi minuuttia ennen loppua Jaro rakensi upean tilanteen. Joukkue piti palloa pitkään vasemmalla laidalla. Lopulta Byskata nousi mukaan hyökkäykseen, nosti pallon rangaistusalueelle Chrisantusille, joka käänsi taaksepäin erinomaiseen paikkaan Benjamin Östaminille, mutta hänen laukauksensa meni yli.

Ilves/2 pystyi loppuhetkillä luomaan pientä painetta Jaron päätyyn, mutta kotijoukkue puolusti tilanteet riittävän hyvin, eikä Jaron maalilla rauhallisesti pelannut Joas Snellman joutunut koko ottelun aikana juurikaan torjuntatöihin.

Ottelu päättyi Jaron voittoon lukemin 1-0. Jaro ei ole päästänyt maalia omaan verkkoonsa neljään otteluun. Seuraavaksi Jaro kohtaa harjoitusottelussa RoPS:n Rovaniemellä lauantaina 24.4..

1-0

40' Haglund 1-0

FF Jaro

Joas Snellman
Johan Brunell (46. Byskata)
Samuel Uusitalo
Krists Gulbis (57. Si Uusitalo)
Tuomas Lähdesmäki
Aron Bjonbäck
Marcel Wargh (68. Östman)
Markus Kronholm
Jim Myrevik (57. Aalto)
Alex Ramsay (46. Chrisantus)
Samuel Haglund (46. Remesaho)

Ilves 2