Jarolle jälleen katkera tasapeli Keskuskentällä

FF Jaro näytti jo nousseen kotivoittoon MP:n nopean avausmaalin jälkeen, mutta vieraat tulivat tasoihin varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla. Jaron maaleista tänään vastasivat Jeremiah Streng ja Guillermo Sotelo. Ottelu päättyi lukemiin 2-2 (1-1).

Jimmy Wargh oli muokannut FF Jaron ryhmitystä hieman aiemmasta ja tällä kertaa joukkue aloitti ryhmityksellä 4-3-3. Puolustuslinjan muodostivat Guillermo Sotelo, Patrick Byskata, Johan Brunell ja Tyler Reid. Keskikentän pohjalla operoivat Markus Kronholm ja Toró, heidän yläpuolellaan Juuso Aalto. Laitahyökkääjinä olivat Samuel Haglund ja Joni Remesaho. Jeremiah Streng oli yksin kärjessä.

Vierasjoukkue MP siirtyi ottelussa johtoon jo viidennellä minuutilla. MP:n ensimmäisessä kulmapotkussa Jaro unohti Juuso Tarvaisen täysin vapaaksi ja hän puski pallon vitosen viivalta aivan takatolpan viereen ja peli oli 0-1.

Maalintekijä Tarvainen loukkasi jalkaansa reilun vartin kohdalla ja MP joutui vamman seurauksena tekemään aikaisen vaihdon, kun Nuutti Laaksonen korvasi Tarvaisen.

22. minuutilla Jaro rakensi hienon hyökkäyksen. Tyler Reid löysi syötöllään Jeremiah Strengin, joka jatkoi yhdellä kosketuksella Juuso Aallolle. Aalto puolestaan laittoi pallon linjan taakse Samuel Haglundille, joka kaatui puolustajan taklaukseen, mutta tuloksena oli protestoinnista huolimatta vain kulmapotku.

Jaro sai hyvän paikan tasoitukseen puolen tunnin pelin jälkeen, kun Haglund pääsi riistämään pallon hyökkäysalueella ja Jarolla oli jopa ylivoimatilanne boksissa. Haglund harhautti puolustajan ja pääsi laukomaan, mutta vieraiden puolustaja ehti vielä peittämään laukauksen ja tuloksena oli vain kulmapotku.

Seuranneen kulmapotkun jälkitilanteesta Aalto vapautti syötöllään Sotelolle vetopaikan rangaistusalueen sisältä, mutta laukaus meni etukulmasta yli.

36 minuutin pelin jälkeen Haglundin keskitys oli painua suoraan sisään, mutta pallo kimposi lopulta ylärimasta kentälle.

Kolmisen minuuttia ennen taukoa MP oli päästä rankaisemaan Jaroa, kun Toró menetti pallon Savchenkon avauksen jälkeen ja vieraat pääsivät ylivoimahyökkäykseen. Jaron onneksi vaarallinen tilanne päättyi kuitenkin paitsioon.

Minuutti ennen taukoa Kronholmin matala syöttö löysi Strengin rangaistusalueelta. Streng pääsi kääntymään ja laukoi pienehköstä kulmasta hyvin kohti takakulmaa, mutta MP:n maalilla Uronen torjui loistavasti.

Jaro tuli tasoihin avauspuoliajan toisella lisäajan minuutilla ja se tuli todella erikoisella tavalla. Hetkeä aiemmin Uronen oli pitänyt vierasjoukkueen maalin puhtaana erinomaisella torjunnalla, mutta nyt maalivahti oli epäonninen. Uronen lähti avaamaan pitkällä, mutta hänen avauksensa osui suoraan Strengiin, jonka ahteri oli oikeassa asennossa ja pallo kimposi noin 30 metristä Strengin pakarasta tyhjään maaliin. Tauolle lähdettiin tilanteessa 1-1.

Toinen puoliaika alkoi terävästi ja tällä kertaa Jaro sai puoliajalle loistavan alun. Peli oli vanhentunut tauon jälkeen vain keksi minuuttia, kun Streng voitti pääpallon ja Jarolle avautui loistava tilanne. Remesaho syötti pallon etutolpalle Strengille, joka laukoi ohi, mutta laukaisuhetkellä Reetu Räsänen tuli kovaa jaloille ja tilanteesta vihellettiin rangaistuspotku. Sotelo laukoi pallon tyylikkäästi Panenka-tyylillä maaliin. Sotelon nosto meni riman kautta sisään ja Jaro johti 2-1. Maali oli Sotelolle kauden viides.

Pari minuuttia myöhemmin Remesaho antoi hienon keskityksen puolustajien ja maalivahdin väliin ja Streng laukoi matalan kudin kohti alakulmaa, mutta Uronen pystyi torjumaan.

54. minuutilla vieraat olivat lähellä tasoitusta, kun Topi Keskinen pääsi Räisäsen syötöstä nokikkain Savchenkon kanssa rangaistusalueella, mutta ukranainalaisvahti näytti jälleen torjuntataitojaan ja pelasti Jaron.

Jaro oli lähellä kolmatta maalia 68. minuutilla, kun Kronholm antoi vapaapotkun lyhyenä Reidille, joka otti pari askelta ja vapautti hyvällä syötöllä Haglundin rangaistusalueelle. Haglund laukoi terävästi kohti taka-alakulmaa, mutta Uronen sai kätensä väliin. Pallo jäi vielä pomppimaan maalin eteen ja Streng pääsi yrittämään, mutta vaikeasta asennosta lähtenyt yritys meni ohi.

71. minuutilla Streng pääsi jälleen yrittämään maalintekoa, kun hän oli täysin vapaana kulmapotkussa ja Sotelon pallo tuli suoraan Strengin päähän, mutta hänen puskunsa meni takaa leveäksi.

Strengin tilanteen jälkeen MP:n valmentaja Juha Pasoja haki lisää energiaa kentälle, kun hän vaihtoi peräti kolme pelaajaa kerralla. Jaro puolestaan teki tuplavaihdon 73. minuutilla, kun Albin Björkskog ja Jim Myrevik korvasivat Juuso Aallon ja Guillermo Sotelon.

87. minuutilla Jaro  teki kolmannen vaihtonsa, kun Macauley Chrisantus korvasi Haglundin.

Ottelun lopussa näytti, että Jaro pystyy puolustamaan kotivoiton melko helposti, mutta MP tuli tasoihin kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä puolisen minuuttia. MP nosti hyökkäyksen vasemmalta puolelta ja Ylönen pääsi laukomaan hyvästä paikasta. Laukaus epäonnistui, mutta siitä tuli täydellinen syöttö, jonka vaihtopelaaja Ulmanen ohjasi maaliin muutamasta metristä. Punapaidat viittoivat tilanteesta rajusti paitsiota, mutta avustavan lippu pysyi alhaalla ja peli oli 2-2.

Jaro sai lisäajalla vielä yhden huippupaikan. Kronholmin erinomainen pystysyöttö vapautti Myrevikin rangaistusalueella nokikkain Urosen kanssa, mutta kotiyleisön harmiksi Uronen torjui polvellaan Myrevikin laukauksen ja ottelu päättyi tasatulokseen.

Jaron seuraava kotiottelu pelataan jo tulevana keskiviikkona, kun RoPS saapuu Keskuskentälle.

2-2

5’ Tarvainen 0-1
45’ Streng 1-1
48’ Sotelo (rp.) 2-1
90’ Ulmanen 2-2

FF Jaro

12 Mykyta Savchenko
2 Guillermo Sotelo (73. Myrevik)
90 Patrick Byskata
6 Johan Brunell
22 Tyler Reid
15 Markus Kronholm
50 Toró
10 Juuso Aalto (73. Björkskog)
7 Samuel Haglund (87. Chrisantus)
24 Joni Remesaho
99 Jeremiah Streng

MP