Jaro palaa maantaina harjoituskentälle

FF Jaron kausi 2021 käynnistyy harjoitusten merkeissä maanantaina, kun joukkue aloittaa harjoittelukauden Tellushallissa. Mukana nähdään kaksi testipelaajaa.

FF Jaron edellinen kausi päättyi marraskuun alussa ja nyt on aika käynnistää kausi 2021 harjoitusten muodossa. Jaro palaa Tellushalliin maanantaina 4.1. Jimmy Warghin ja Pavle Milosavljevicin johdolla. Mukana on myös kaksi testipelaajaa, Elias Ahde ja Samuel Haglund. Tiistaina saapuu myös kolmas testipelaaja, Tuomas Lähdesmäki.

Elias Ahde on pelannut jo pitkään Suomen kahdella korkeimmalla tasolla. 24-vuotias Ahde pelasi edellisen kauden KPV:ssa. Ahde on pelannut yhteensä 94 Ykkösen ottelua, joissa hän on viimeistellyt 35 maalia. Veikkausliigassa Ahde on pelannut 34 ottelua, joissa on syntynyt kuusi osumaa. Ahde harjoittele Jaron kanssa viikon.

Samuel Haglund on 23-vuotias laitapelaaja, joka pystyy pelaamaan useissa rooleissa. Kaudella 2019 Haglund edusti Helsingin IFK:a ja hän pääsi kentälle kahdessa Veikkausliigaottelussa. Suomessa Haglund on edustanut myös HJK:a. Haglund on pelannut myös länsinaapurissa ja hänelle on kertynyt 46 ottelua Ruotsin 3. sarjatasolla.

24-vuotias Tuomas Lähdesmäki saapuu tiistaina Pietarsaareen. Seinäjoesta kotoisin Lähdesmäki on viimeksi pelannut kakkosessa TPV:n riveissä. Tuomasta testataan hyökkäävänä keskikenttäpelaajana.