Jaro menetti voiton viimeisillä hetkillä

FF Jaron peli ei missään vaiheessa ollut totutulla tasolla Gnistania vastaan, mutta joukkue näytti silti kaivavan ottelusta täydet kolme pistettä. Jaro koki kuitenkin karvaan pettymyksen aivan ottelun lopussa, kun Douglas Cae laukoi illan toisen osumansa ja ottelu päättyi lukemiin 2-2 (1-1).

FF Jaron avauskokoonpanossa ei ollut tapahtunut muutoksia KTP-otteluun verrattuna. Oskar Sandström sen sijaan oli palannut kokoonpanoon vaihtopenkin puolelle, mutta Topi Järvinen puolestaan oli kokoonpanosta sivussa.

Heti avausminuuteista lähtien oli nähtävissä, että vierasjoukkue Gnistan oli tullut tekemään pelin Jarolle todella hankalaksi. Alhaalta puolustanut Gnistan piti linjojen välit tiiviinä, eikä Jaro tahtonut löytää ratkaisuja vierasjoukkueen puolustuksen avaamiseen.

Ottelun ensimmäinen huipputilanne nähtiin 10. minuutilla, kun Douglas Cae pelasi Moraisin läpiajoon. Tämä harhautti sekä Öhbergin että Mabindan tilanteesta ulos ja pääsi laukomaan kohti tyhjää maalia, mutta Stanley Amuzie peitti laukauksen maaliviivan tuntumasta.

Vartin kohdalla nähtiin Jaron ensimmäinen tilanne. Severi Kähkönen pääsi pallon kanssa rangaistusalueelle ja tarjoili takaviistoon Anthony Olusanyalle loistavan paikan, mutta Hassan Sesay peitti Olusanyan laukauksen.

Jaron avausmaali nähtiin hieman yllättävällä tavalla 24. minuutilla. Pallo jäi 20 metrin päähän Gnistanin maalista, jossa parikin pelaajaa kaatuili sekavan näköisessä tilanteessa, kunnes pallo kimposi Markus Kronholmille, joka latasi ensimmäisellä kosketuksella täydellisen laukauksen alakulmaan ohi Tomi Maanojan ja tilanne oli 1-0.

Jaron peli ei kuitenkaan auennut maalin jälkeen, vaan Gnistan tuli tasoihin seitsemän minuuttia myöhemmin. Vierasjoukkue sai sivuvapaapotkun, jonka Sesay lähetti maalille. Pallo kimposi yläilmoihin eikä kukaan Jaro-pelaajista reagoinut tilanteeseen. Niinpä Douglas Cae pääsi puskemaan pallon maaliin ennen kuin Öhberg ehti tilanteeseen ja taululla oli lukemat 1-1.

Muutama minuutti ennen taukoa Matias Ambasciano pelattiin puolittaiseen läpiajoon ja tämän nosto ohitti Öhbergin, mutta yritys oli sen verran ponneton että Mabinda ehti helposti katkaisemaan tilanteen.

Tauolle mentiin lukemissa 1-1.

Tauon jälkeen Jaro tuli paremmalla liikkeellä kentälle ja sai pidettyä pelin painopisteen vieraiden puolustusalueella, mutta edelleen kotijoukkueella oli vaikeuksia murtaa Gnistanin tiivistä puolustusta.

Jaro teki ensimmäisen vaihtonsa 55. minuutilla, kun Will Inalien korvasi Jim Myrevikin. Inalien saikin pian kentälle tultuaan pariinkin kertaan pallon vaaralliselle alueelle, mutta tällä kertaa amerikkalaishyökkääjä ei saanut askeleitaan sopimaan tilanteissa.

Jaro siirtyi johtoon 68. minuutilla, kun Kähkönen vapautti näppärällä syötöllä Joni Remesahon vapaaksi oikealta laidalta. Remesahon tarkka syöttö maata pitkin tavoitti Olusanyan, joka laukoi voimalla pallon riman alle ohi Maanojan ja 1320 katsojan riemuksi Jaro johti 2-1.

Maali näytti hetkeksi vapauttaneen Jaron pelin ja kotijoukkue sai muutamia riistoja hyökkäysalueella, mutta punapaidat eivät tänään pystyneet viemään tilanteita loppuun asti. Ote pelistä alkoi loppua kohden siirtyä koko ajan vahvemmin vierasjoukkueelle ja Gnistanin tasoitusmaali roikkui ilmassa viimeisen reilun kymmenen minuutin aikana.

78. minuutilla Cherif Ndiaye laukoi vapaapotkun 20 metristä kohti yläkulmaa, mutta Öhbergin loistava torjunta pelasti Jaron. Viisi minuuttia myöhemmin kentän parhaimpiin kuulunut Douglas Cae puski keskityksestä aavistuksen takatolpan ohi.

Jaro teki lopussa myös vaihtoja, kun ensin Benjamin Östman korvasi Remesahon ja myöhemmin Oskar Sandström teki paluun kentille pitkän tauon jälkeen, kun hän tuli Sotelon tilalle. Vaihto tiesi Amuzien siirtymistä laitapuolustajaksi.

Paine pysyi loppuun asti Jaron päädyssä ja lopulta kun pelattiin varsinaisen peliajan viimeistä minuuttia, Gnistan sai tasoituksensa. Jaro ei onnistunut kunnolla purkamaan keskitystä, vaan Sesay pääsi laukomaan rangaistusalueen ulkopuolelta. Laukaus kimposi tolpasta takaisin kentälle suoraan Douglas Caen jalkaan ja tämä sijoitti varmasti pallon maaliin ja peli oli 2-2.

Jaro pyrki lopussa lähettämään palloja Gnistanin rangaistusalueelle, mutta valmista ei tullut ja niin ottelu päättyi tasalukemiin.

2-2

23' Kronholm Markus 1-
30' De Almeida Cae Da Conceicao Douglas 1-1
68' Olusanya Anthony 2-1
89' De Almeida Cae Da Conceicao Douglas 2-2

FF Jaro

2 Sotelo Guillermo
85' Sandström Oskar
5 Takamäki Toni
10 Kähkönen Severi
15 Kronholm Markus
21 Myrevik Jim
54' Inalien Wilterlynd
24 Remesaho Joni
80' Östman Benjamin
25 Öhberg Emil
29 Olusanya Anthony 73'
30 Mabinda Kinzumba Jean
35 Amuzie Stanley 77'
50 Ferreira Francisco Rafael Toro

Vaihtopelaajat
8 Ramsay Alex
9 Inalien Wilterlynd
22 Sandström Oskar
23 Östman Benjamin
26 Wargh Marcel
28 Ihalainen Jusa
36 Valtonen Topi

Gnistan

1 Maanoja Tomi
2 Subirats Gasparin Manel
5 Kuusijärvi Pauli
13 Ambasciano Matias
65' Faal Saloum
16 Sesay Hassan
27 Ndiaye Cherif
30 Jama Omar
37 Kouyate Bangaly Theodor
74' Huhtala Rony
75 Wakui Hidetoshi
97 Morais Ferreira dos Santos Claudio Lucas
99 de Almeida Cae da Conceicao Douglas

Vaihtopelaajat
12 Hakala Aatu
14 Europaeus Joel
18 Faal Saloum
20 Hieta Ilmari
24 Huhtala Rony
32 Salmi Joonas
33 Coulibaly Oumaro