Jaro lämpeni hitaasti ja pelasi tasan AC Kajaania vastaan

Kovasta loppukiristä huolimatta Jaro ei onnistunut tekämään voittomaalia kovaa taistelevaa AC Kajaania vastaan.

 

Heti ensimmäisen minuutin aikana AC Kajaani onnistui luomaan vaarallisen tilanteen. Jaron puolustus torkahti ja Oskari Rounaja nousi päätyrajaan asti. Rounajan keskitys jäi pyörimään maalin edustalle mutta tilanne lopulta päättyi AC Kajaanin kulmapotkuksi.

Kolme minuuttia myöhemmin oli Jaron vuoro saada loistopaikka. Joni Remesaho nappasi pallon itselleen puolessa kenttää ja lähetti hienon syötön Jim Myrevikille. Jim Myrevik puolestaan ei yrittänyt viimeistelyä vaikeasta kulmasta vaan laittoi matalan keskityksen kohti Jahir Barraza. Barrazan viimeistely jäi hiljaiseksi ja Kajaani maalivahti Jonathan Jäntti torjui viimeistelyn vaivatta.

Ottelun ensimmäinen maali nähtiin kun peliä oltiin pelattu 16 minuuttia. Puolustaja AC Kajaanista onnistui purkamaan pallon omalta rangaistusalueelta. Pitkä purku pääsi yllättämään Jaron korkealla olevan puolustuslinjan ja Oskari Raunoja pääsi yksin läpi kohti Topi Valtosta. Rounaja ei epäröinyt tilanteessa vaan laittoi pallon varmasti maaliin.

Pelikellon näyttäessä 22 minuuttia Jaro oli lähellä tasoittaa pelin kun Pavle Milosavjlevic pääsi yrittämään viimeistelyä Walter Moorin antamasta kulmasta. Serbialaisen pusku ei aivan osunut kohdallen ja yritys seilasi niukasti ohi tolpan. AC Kajaani onnistui myös johtomaalin jälkeen luomaan monta puolittaista maalipaikkaa. Yksi vaarallisimmista oli vapaapotku oikealta jonka Topi Valtonen joutui nyrkkeilemään kulmaksi.

Jaron pirtein pelaaja ensimmäisen puoliajan aikana oli selkeästi Joni Remesaho, joka sai kymmenen minuuttia ennen puoliakaa kaksi hyvää maalintekopaikkaa. Ensimmäinen tilanne syntyi matalasta keskityksestä jonka Jäntti torjui. Hetkeä myöhemmin Remesaho pääsi laukomaan vasemmalta kovan laukauksen joka niukasti meni maalista ohi. Ensimmäisen puoliajan aikana kummallakin joukkueilla oli omat paikkansa. AC Kajaanin aggressiivisuus ja valpaus kummiskin antoi vieraille yhden maalin johdon puoliajalla.

Ottelun toinen puoliaika alkoi huomattavasti korkeammalla tempolla kun ensimmäinen puoliaika. Heti puoliajan alussa Axel Vidjeskog nousi oikealla laidalla ja viimeisteli matalaa kohti oikeaa kulmaa. Viimeistely pakotti Jonathan Jänttin jalkatorujntaan josta pallo jatkoi matkaa Jaron kulmaksi.

AC Kajaani vaihtoi korkeampaan prässiin toiseen puoliaikaan joka puolestaan johti siihen että Jaron maalivahti ja puolustus joutuivat lyömään pidempiä avauksia. Kun peliä oli jäljellä 15 minuuttia puolustaja Johan Brunell päätti liittyä mukaan hyökkäykseen. Remesaho piti palloa oikealla laidalla ja antoi syötön kiertoa tekevälle Brunellille. Topparin kiven kova matala keskitys löysi vaihdosta kentälle tulleen Anthony Olusanyan jolla oli helppo työ viimeistellä tasoitusmaali.

Jos Jaron hyökkäyspeli oli ollut puolittaista tasoitusmaaliin saakka niin heti maalin jälkeen Jaro onnistui luomaan monta hyvää tilannetta. Jaron kulmasta seurannut tilanne pakotti AC Kajaanin purkamaan pelivehkeen maaliviivalta. Remesaho pääsi yrittämään noin seitsemästä metristä mutta pallo kimpaisi riman kautta ulos.

Toisen puoliajan aikana AC Kajaanin maalivahti Jonathan Jäntti näytti olevan suurissa kivuissa. Maalivahti joutui kummiskin jatkamaan ottelua kun vierasjoukkueella ei ollut varamaalivahtia mukana penkillä. Loppua kohden huomasi että Jaro oli saanut sytytyksen tasoitusmaalista ja haki vimmatusti voittomaalia. Lähimpänä voittomaalia oli Joni Remesaho joka lisäajalla harhauti itsensä ohi Kajaani puolustajasta ja pääsi viimeistelemään. Loukkaantunut Jäntti onnistui kummiskin vaivalla tekemään hyvän torjunnan. Tilanne jäi Jaron viimeiseksi yritykseksi tänä iltana.  Ottelu FF Jaron ja AC Kajaanin välillä päättyi 1-1.

AC Kajaanin valmentaja Mika Lumijärvi oli tyytyväinen pisteeseen.
- Olen ilman muuta tyytyväisempi kuin kotijoukkueen valmentaja. Panostimme paljon vastahyökkäyksiin ja se antoi tulosta. Tilannetta vaikeutti myös se että Jonathan Jäntti joutui pelaamaan loukkaantuneena. Varamaalivahti Österlund loukkaantui eilen ja meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Jonathan pelasi hienon ottelun.

Jaron valmentaja ei ollut yhtä tyytyväisen näköinen pelin jälkeen.
- Pelasimme huonon ensimmäisen puoliajan ja emme saaneet pelinrakenteluamme käyntiin. Toisella puoliajalla vaihdoimme neljän puolustuslinjaan jossa Johan Brunell pelasi hyökkäävää oikeaa puolustajaa. Peli parantui sen jälkeen ja lopussa prässäsimme kunnolla ja loimme monta maalintekopaikkaa. En ole tyytyväinen peliin kokonaisuudessaan, Niklas Käcko totesi.
- Uusi ottelu tulee vastaan jo keskiviikkona ja siksi oli helpompi tehdä vaihtoja. Chavez poistui kun hänella oli flunssa alla ja Dafaa puolestaan ei oikein päässyt peliin mukaan.

Myös Joni Remesaho harmitteli menetettyjä pisteitä.
- Meillä oli hyviä ja huonoja jaksoja ottelussa. Meidän pitää löytää tasaisuus. Meillä oli mahdollisuutemme, mutta emme käyttäneet niitä hyväksi.

Jaron seuraava ottelu pelataan jo keskiviikkona. Silloin vastaan asettuu Ekenäs IF Pietarsaaren keskuskentällä. Ottelu alkaa klo 18.30.