Jaro jäi pisteittä RoPSia vastaan

Denisin johtomaalista huolimatta Jarolle ei jäänyt tasaisesta ottelusta pistettäkään, vaan RoPS haki täydet pisteet Pietarsaaresta lukemin 1-2 (1-1).

Jaro joutui lähtemään otteluun ilman vatsataudissa ollutta Johan Brunellia. Keskuskenttä on edelleen todella epätasainen ja raskas varsinkin kentän keskellä. Ottelussa nähtiinkin suuri määrä kaksinkamppailuita syöttökombinaatioiden jäätyä pomppuisella kentällä vähemmälle.

Avausvartin ainoa vaarallinen paikka lähti Jesse Östin nopeasta avauksesta kohti Walter Moorea. RoPSin tuore maalivahtihankinta Ricardo lähti avausta vastaan, mutta kommunikaatio ei toiminut ja Antti Okkonen puski pallon maalivahdin yli. Ville Saxman ehti juuri ja juuri ensimmäisenä palloon ennen Moorea, joka oli puskemassa pelivälinettä tyhjään maaliin.

Jaro siirtyi johtoon 24. minuutilla. Vaarattoman oloinen vapaapotku tuli Jonas Emetin kautta rangaistusalueen rajalle Denisille, joka nosti upeasti kauden ensimmäisen liigamaalinsa yli vastassa olleen Ricardon.

RoPS tasoitti lukemiksi 1-1 vain viisi minuuttia Jaron johtomaalin jälkeen. Janne Sakselan keskitys tuli tarkasti Alexander Kokon päähän ja Boris Kadio jäi tilanteessa kakkoseksi Kokon puskiessa tarkasti tasoituksen.

Kadio oli avauspuoliajan lopussa kahdesti lähellä johtomaalia. Ensin toppari pääsi kuljettamaan läpi keskialueen ja hurja laukaus lähes 30 metristä viuhui vain vähän yli. Seitsemän minuuttia ennen taukoa Jose Manuel Riveran kulmapotku tuli tarkasti Kadiolle, joka pääsi puskemaan vapaasti pilkun tuntumasta, mutta pallo suuntautui tolppaa hipoen ohi.

Tauolle mentiin lukemissa 1-1.

RoPS oli todella lähellä siirtyä johtoon heti tauon jälkeen, mutta Mostagh Yaghoubin vapaapotku kolahti tolppaan.

Ottelun voittomaali näki päivänvalon reilun tunnin pelaamisen jälkeen. Jaron heiton jälkeen Rivera antoi huonon syötön kohti Jari Saraa, joka ei päässyt palloon ja lopulta rikkoi Sakselaa sivurajan tuntumassa vapaapotkun arvoisesti. Juha Pirisen vapaapotku tuli vitosen viivalle, jossa Öst pääsi väliin, mutta nyrkkeily jäi rangaistusalueen sisälle Mika Mäkitalolle, jonka löysä laukaus lipui yllättäen maaliin asti.

Jaro sai viimeisellä viisiminuuttisella kaksi erinomaista paikkaa tasoitukseen. Lisää virtaa Jaron peliin tuonut Jani Virtanen lähetti ensin hyvän keskityksen maalille, jossa Denis nousi korkeimmalle, mutta pusku suuntautui päin Ricardoa.

Jaron paidassa kaksi pelaajaa teki Veikkausliigadebyyttinsä Seth Paintsilin ja Joona Vetelin päästyä vaihdosta sisään toisella puoliajalla. Heistä Paintsil sai oikealla tilaa Jamar Dixonin hyvän syötön seurauksena 89. minuutilla. Paintsilin matala syöttö löysi maalin edestä Denisin, jonka matalaan laukaukseen Ricardo sai kättään väliin ja pallo kimmahti tolpasta takaisin kentälle.

Sen lähemmäksi tasoitusta Jaro ei päässy ja RoPS vei pisteet lukemin 1-2.

Voittomaalin laukonut Mika Mäkitalo kehui joukkueensa peli-ilmettä.
- Taisteluilmeemme oli tänään todella hyvä. Meillä on hyvä suunta, sillä tämä oli nyt kolmas voitto putkeen, Mäkitalo iloitsi.

Täydet 90 minuuttia Jaron keskikentällä raatanut Jamar Dixon harmitteli hukattuja tilanteita.
- Emme tänään käyttäneet mahdollisuuksiamme, kun taas vastustaja onnistui tilanteissaan. Kenttä oli hankala, mutta se on sama kaikille, Dixon kertoi.

RoPS-valmentaja Juha Malinen oli tyytyväinen joukkueen pallolliseen peliin.
- Pallollinen peli oli tänne tullessa iso haaste. Jaro vastaan ei kannata tulla pelaamaan liian varovaisesti. Mielestäni olimme tänään pallollisessa pelissä parempia ja rohkeampia. Olen myös tyytyväinen siihen, että nousimme tappiotilanteesta voittoon. Sitä tapahtuu harvoin Veikkausliigassa, Malinen kehui.

Alexei Eremenkon Jaro olisi hyvin voinut saada ottelusta lisäpisteitä.
- Peli oli juuri sellainen kuin odotimmekin. Juha Malisen joukkueilla on aina hyvä työmoraali. RoPSin toinen maali lähti meidän heitosta. Ensin Rivera antoi huonon syötön, jonka jälkeen Sara rikkoi ja vapaapotkussa Öst nyrkkeili pallon Mäkitalolle. Meilläkin oli tilanteemme ja olisimme voineet saada pisteen tästä ottelusta, Eremenko harmitteli.

- Johan Brunell ilmoitti aamulla, ettei voi hyvin. Se vaikutti tietenkin peliimme, koska Brunellilla on iso vastuu pelin avaamisessa. Oli alun perin tarkoitus, että Kadio pelaa Vaganovin tilalla puolustuksessa, Eremenko kertoi.

1-2

24' De Assis Denis Lima 1-0
31' Kokko Aleksandr 1-1
63' Mäkitalo Mika 1-2

FF Jaro

1 Öst Jesse
3 Kadio Didier Boris
5 Manoel Da Silva Junior Reginaldo 68'
8 Sara Jari
10 Emet Jonas
59' Virtanen Jani
11 De Assis Denis Lima
15 Moore Walter 18'
18 Opiyo Peter
73' Veteli Joona
21 Rivera Galvan Jose Manuel
70' Paintsil Seth
22 Dixon Jamar
27 Vaganov Ilya

Vaihtopelaajat
4 Kullström Mathias
7 Veteli Joona
20 Sandström Oskar
23 Eremenko Sergei
25 Öhberg Emil
26 Virtanen Jani
30 Paintsil Seth

RoPS

4 Okkonen Antti
5 Saksela Janne
6 Pirinen Juha
80' Roiha Simo
7 Mäkitalo Mika
8 Hradecky Tomas
86' Lahdenmäki Jarkko
11 Kokko Aleksandr
90' Ibiyomi Michael
16 Saxman Ville
22 Schuck Friedrich Ricarco
77 Yaghoubi Moshtagh 74'
80 Obilor Faith Friday
86 Jammeh Abdou

Vaihtopelaajat
3 Lahdenmäki Jarkko
12 Nykänen Harri
17 Pöyliö Olli
20 Roiha Simo
21 Haanpää Tommi
35 Ibiyomi Michael
91 Posinkovic Vilim