Ennakko: KTP - FF Jaro

Tärkeitä pisteitä on jaossa kun Jaro matkustaa Kotkaan kohdatakseen KTP:n.

Asetelma

Jaro on saanut kahdesta edellisestä ottelusta saaliikseen vain yhden pisteen. Pietarsaarelaisjoukkue kohtasi sunnuntaina FC Interin ja lukuisista maalipaikoista huolimatta ottelu päättyi 0-0. Se tarkoittaa sitä, että Jaro on nyt pelannut 184 minuuttia ilman tehtyä maalia. KTP:lla sen sijaan on takanaan vahva jakso kun kolmesta edellisestä ottelusta on otettu 7 pistettä. Kotkalaiset ovat edellisissä otteluissaan voittaneet IFK Mariehamnin ja Inter ja pelanneet tasan KuPS:in kanssa. Sarjataulukkoa tarkastellessa huomaa, että lauantain ottelu on äärimmäisen tärkeä molemmille joukkueille. Jaro on tällä hetkellä taulukossa kymmennellä sijalla pisteen enemmän keränneenä kuin KTP, joka on 11:s. KTP on pelannut yhden ottelun enemmän kuin Jaro.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti Pietarsaaressa. Ensimmäisessä kohtaamisessa KTP veti pitemmän korren voittaen maalein 0-2 Serge Atakayin saatuan punaisen kortin juuri ennen taukoa. Toisessa ottelussa pisteet jaettiin maalittomassa ottelussa.

Jaron pelaajatilanne

Jaro matkustaa Kotkaan riveissään kaksi uutta pelaajaa. Aiemmin tällä viikolla kapverdeläispelaaja David Silva teki sopimuksen Jaron kanssa ja tänään päästiin sopimukseen myös Alibek Alievin kanssa. Molempien peliluvat ovat kunnossa, joten ovat valmiita pelaamaan huomisessa ottelussa.

Jarosta puuttuu Jari Sara (sairas), Kevin Larsson (sairas), Johan Brunell (jalkavamma), Ilja Vaganov (revähdys) ja pitkäaikaispotilaat Jonas Emet (polvivamma) ja David Carlsson (pohjevamma). Oskar Sandström ei myöskään ole mukana, koska pelaa lauantaina B-junioreiden riveissä PK-35:a vastaan Helsingissä.

KTP:n pelaajatilanne

Britti Drew Lewis teki viikolla sopimuksen KTP:n kanssa ja odotettavaa on, että hän debytoi lauantaina Jaroa vastaan. Lewis on viimeksi pelannut englantilaisen Southportin reserveissä, jossa hän on tehnyt maaleja liukuhihnalta.

Varmuudella ovat poissa Samuli Kaivonurmi, joka on loukkaantuneena ja pelikiellossa oleva Niko Ikävalko. Sasha Anttilainen ovat kärsineet pienistä vaivoista ja heidän pelaamisensa on epävarmaa.

Otteluinfo

KTP - FF Jaro
Milloin:
lauantai 29.8.2015, kl. 16:00
Missä: Arto Tolsa Areena
Stream: Ottelu on nähtävissä ISTV:n kautta. Lähetykseen pääset tästä linkistä.