Ennakko: FF Jaro - Gnistan

FF Jaron ylemmän loppusarjan ottelut jatkuvat tulevana sunnuntaina IF Gnistanin saapuessa Jaron vieraaksi Pietarsaaren Keskuskentälle. FF Jarolla on vielä teoreettinen mahdollisuus saavuttaa kaivattu sijoitus taulukossa sarjanousua silmällä pitäen.

Lähtökohdat:

Tällä hetkellä taulukon kärjessä on kaksi joukkuetta irti, TPS ja VPS. TPS johtaa sarjaa 46 pisteellä, VPS:lla on piste vähemmän ja sijoitus on toinen. Runkosarjan voittajalla RoPS:lla on ollut ongelmia kolmen viimeisen kierroksen aikana. Joukkue on ottanut ainoastaan yhden pisteen yhdeksästä mahdollisesta ja on nyt kolmantena 42 pisteellä. Jarolla on sunnuntain peliin lähtiessä 37 pistettä. Joukkueella on teoriassa vielä mahdollisuus päästä kakkossijalle, mutta se vaatii apua muilta joukkueilta. Jotta Jarolla ylipäätään olisi mahdollisuuksia, TPS:n on voitettava VPS perjantaina ja Jaron on voitettava jäljellä olevat ottelunsa.

Sunnuntain vastustajalla IF Gnistanilla ei sen sijaan ole muuta kuin kunniansa puolesta pelaaminen. Jaro ja Gnistan ovat kohdanneet kaksi kertaa tänä vuonna. Joukkueet pelasivat tasan 2–2 Pietarsaaressa kesäkuun alkupuolella pelatussa viihdyttävässä ottelussa. Sen sijaan elokuun alussa Helsingissä pelattu ottelu päättyi vierasjoukkue Jaron voittoon. Tuossa pelissä Jaron maalintekijänä oli Tyler Reid. 

Jaro saapuu otteluun 0–1 voitto Ekenäsistä takanaan, Gnistanin puolestaan hävisi viime kierroksella kotonaan TPS:aa vastaan 1–2. Gnistanilla on takanaan hyvä kausi Ykkösessä ja joukkue on osoittanut otteita hyökkäävästä ja tehokkaasta jalkapallosta. Brasilialainen Douglas Caé on joukkueelleen tärkeä pelaaja, joka johtaa maalintekijätilastoa tällä hetkellä 13 osumallaan. Seura ilmoitti tällä viikolla, että valmentaja Ricardo Duarte jättää seuran ja siirtyy välittömästi AC Ouluun ja että kakkosvalmentaja Rui Carvalho ottaa hoitaakseen valmentajan työt loppukaudeksi. Tämä ei todennäköisesti vaikuta mainittavasti joukkueen pelijärjestelmään. 

FF JARON PELAAJATILANNE:

Valmentaja Jimmy Warghin tehtävä ei ole helppo hänen kootessaan joukkuetta sunnuntain peliä varten. Jopa kolme pelaajaa sai neljännen varoituksensa EIF:ää vastaan pelatussa ottelussa. Pelikiellossa sunnuntaina ovat Jim Myrevik, Albin Björkskog ja Jeremiah Streng. Maalivahti Mykyta Savchenko loukkaantui Tammisaaressa pelatussa ottelussa ja joutui vaihtoon ottelun loppuvaiheilla. Lääkärintarkastuksessa ilmeni sormimurtuma ja näin Mykytan kausi on tältä erää ohi. Jaron onneksi Thomas Olsen on jälleen mukana ja asettuu sunnuntaina tolppien väliin. Tuomas Lähdesmäki ei ole pelikunnossa, nivusvamman todennäköisesti estäessä loppukauden pelaamisen. Myös Uusitalon veljekset ja Toró puuttuvat loukkaantumisten vuoksi. Myönteistä on kuitenkin, että Patrick Byskata on taas mukana tultuaan isäksi ja että Aron Bjonbäckin lomaa on pidennetty ja hän on voinut harjoitella joukkueen kanssa runsaan viikon verran ja voi osallistua sunnuntain otteluun. JBK:lla ei ole ottelua viikonloppuna, joten Jaro saa hyödyntää jonkin verran junioreita joukkueessaan. Sunnuntain ottelussa ajankohtaisia ovat Roni Björkskog, Sebastian Huldén ja Adrian Nyfelt.

 

FF Jaro - IF Gnistan

Missä: Pietarsaaren Keskuskenttä

Milloin: sunnuntaina 10.10.2021 klo 16.00

Stream: Ruutu+