Ennakko: FF Jaro - Ekenäs IF

FF Jaro kohtaa Jaakon Päivien lauantain huippuottelussa Ekenäs IF:n. Sekä Denis että Felix De Bona ovat mukana Jaron aloituskokoonpanossa.

Lähtökohta

Jaro pelasi keskiviikkona kotiottelun AC Kajaania vastaan ja ottelusta muodostostui melko erikoinen. Jaro pelasi kenties kauden huonointa peliään ensimmäiset reilut 30 minuuttia ja vain maalivahti Jonas Edströmin loistavat otteet estivät AC Kajaanin murskajohdon. Vieraat kuitenkin johtivat ottelua tauolla lukemin 0-2. Toiselle puoliajalle Jaro tuli aivan uudella ilmeellä ja punapaidat tekivät vajaassa 15 minuutissa kolme maalia ja siirtyivät johtoon. AC Kajaani kuitenkin kuittasi melko pian ja ottelu päättyi tasalukemiin 3-3, vaikka molemmilla oli ottelun lopussa omat paikkansa maalintekoon.

Lauantaina Jarolla on vastassaan kauden suurin yllättäjä, Ekenäs IF. Joukkueen nuori päävalmentaja Gabriel Garcia on virittänyt joukkueensa kovaan iskuun ja tammisaarelaiset ovat hävinneet Ykkösessä vain kertaalleen. Joukkue löytyy tällä hetkellä kolmannelta sijalta neljä pistettä Jaroa edellä. Etenkin puolustuspelaamisen organisoimisessa Garcia on onnistunut erinomaisesti, sillä joukkue on päästänyt 14 ottelussa ainoastaan yhdeksän maalia. Ekenäs IF tulee Pietarsaareen erinomaisessa vireessä, sillä kahdessa edellisessä ottelussa se on kohdannut KPV:n ja HIFK:n. Ensin EIF kaatoi KPV:n kotonaan ja edellisessä ottelussa he hakivat pisteen HIFK:n vieraana.

FF Jaron päävalmentaja Tomi Kärkkäinen uskookin, että lauantaina luvassa on erilainen ottelu kuin keskiviikkona.

- Pelin luonne tulee olemaan lauantaina erilainen. AC Kajaani toimittaa pallon saatuaan sen nopeasti ylös, mutta EIF haluaa pitää palloa enemmän. EIF vaihtelee prässitasoaan melko paljon. Edellisessä kohtaamisessa he aloittivat täällä korkealla prässillä, mutta se muuttui pelin aikana. Niin he ovat pelanneet läpi kauden, ei pelkästään Jaroa vastaan, Kärkkäinen kertoo.

Kärkkäinen kertoo ehtineensä katsoa videolta AC Kajaani -ottelun ja on tehnyt siitä johtopäätöksiä.

- Tiesimme, että AC Kajaani tulee prässäämään korkealta ja olimme käyneet läpi, miten siihen vastataan. Videolta näkyi, että siellä oli tilaa pelata, mutta teimme paljon henkilökohtaisia virheitä ja kenttätasapaino oli katastrofaalista. Menetimme palloja tilanteissa, jotka eivät olleet lähtökohtaisesti ollenkaan vaarallisia. Meillä oli pelaajia pelattavissa, mutta teimme helppoja virheitä pallon kanssa. Ongelma ei ole niinkään vastustajan korkea prässi, vaan mitä tapahtuu sen jälkeen, kun olemme saaneet purettua prässin.

- Keskikenttäpelaajat tulevat myös liian usein väärässä kulmassa hakemaan palloa. Me olemme käyneet paljon läpi sitä, miten tullaan hakemaan palloa, etteivät he ole selkä vastustajan maalia kohti, mutta tämä on prosessi. Meidän on tarkoitus avauspelaamisessa löytää tiloja linjojen välistä ja sen jälkeen mahdollisesti tiloja puolustuslinjan takaa, Kärkkäinen analysoi.

Felix De Bona uhkuu pelihaluja

FF Jaron uudet hyökkääjät, Denis sekä Felix De Bona, joutuivat seuraamaan keskiviikon ottelun katsomon puolelta, mutta lauantaina molemmat ovat pelikelpoisia. Kärkkäinen paljastaa, että molemmat tulevat olemaan myöskin aloituskokoonpanossa.

De Bona tulee lauantaina kohtaamaan edellisen seuransa ja mies uhkuu pelihaluja.

- Pääsen pikku hiljaa tutuksi sen kanssa, miten täällä toimitaan. En halua hukata aikaa, vaan haluan oppia asioita mahdollisimman nopeasti. Tunnen oloni todella hyväksi. Silloin, kun en pelannut paljoa EIF:ssa, tein ylimääräistä pysyäkseni hyvässä kunnossa. Olen jo nyt huomannut eron Pietarsaaren ja Tammisaaren välillä. Jaro on myös selvästi ammattimaisempi seura, vaikka EIF onkin pelannut hyvin. Olemme viettäneet Pietarsaaressa pari yötä, kun olemme pelanneet AC Oulua ja KPV:a vastaan ja olen aina ihaillut tätä hienoa kaupunkia.

- Joukkueella oli huono alku keskiviikkona ja voimme ainoastaan parantaa siitä. Mielestäni Jarolla on enemmän hyökkäysvoimaa kuin EIF:lla ja meidän pitäisi pystyä luomaan enemmän paikkoja. EIF:stä ei voi nostaa yhtä tiettyä pelaajaa esiin, vaan he pelaavat joukkueena ja ovat siksi pelanneet niin hyvin, De Bona kertoo.

De Bona kertoo, että vaikka hän kohtaa heti ensimmäisessä ottelussaan Jaron paidassa edellisen seuransa, ei sillä ole suurta merkitystä, vaan hän keskittyy vain Jaroon.

- En välitä, onko lauantaina vastassa EIF vai joku muu. Edustan nyt Jaroa ja keskityn vain auttamaan uutta seuraani. Me tunnemme tietysti EIF:n hyvin ja he tuntevat minut, mutta he eivät voi etukäteen tietää, miten minä tulen pelaamaan joukkueessa. Ehkä minulla on jotain hihassani lauantain peliä varten, De Bona hymyilee.

De Bona kertoo myös, että hän pystyy pelaamaan useassa roolissa hyökkäyksessä.

- Pystyn pelata useilla paikoilla, mutta tutuin paikka on tietysti keskushyökkääjän paikka. Pystyn pelaamaan sekä selkä maalia kohti että tekemään pystyjuoksuja. Pystyn myös hakemaan palloa hieman alempaa. Voin auttaa joukkuetta useilla tavoilla, kaikki käy, haluan vain päästä peliin mukaan, De Bona sanoo.

FF Jaron pelaajatilanne

Jaro saa lauantain otteluun mukaan JBK-maalivahti Patrik Häggblomin, joka tulee Jaroon lyhyellä lainasopimuksella. Toimitusjohtaja Fredrik Hagan mukaan Jaro hakee riveihinsä maalivahtia, joka pystyy haastamaan nyt loukkaantuneena olevan Emil Öhbergin myös loppukauden aikana. Lauantaina Jaron maalissa siis kuitenkin pelaa joko Jonas Edström tai Patrik Häggblom. Varmuudella poissa on Kazuki Takahashi, joka sai varoitustilinsä täyteen keskiviikkona.

Toni Takamäen tilanne on Kärkkäisen mukaan vielä kysymysmerkki.

- Takamäen pelikunto on suuri kysymysmerkki. Hänellä oli torstaina magneettikuvaus ja saamme varmasti pian tiedon, mitä sieltä löytyy. Hän sai keskiviikkona piikkiä ja kaikenlaista tablettia ja ne varmasti vaikuttivat hänen oloonsa, hän tuskin pystyi antamaan edes 50 prosenttia parhaastaan. Takamäellä on niin kova kipukynnys, että hän varmasti pelaisi jos vaatisimme, mutta me emme voi leikkiä hänen terveydellään. Johan Brunell kuntouttaa edelleen itseään, mutta kuntoutus etenee hyvin. Hänen polvensa ilmoittaa vielä itsestään kovan treenin jälkeen. Uskon, että saamme hänet käyttöömme 1-2 viikon aikana, ehkä jo AC Oulu -otteluun, Kärkkäinen kertoo.

- Saamme Kareem Mosesin jälleen takaisin kentälle lauantaina, mutta sen verran voin paljastaa, että hän ei välttämättä pelaa keskuspuolustuksessa, vaikka Takamäki olisi sivussa, Kärkkäinen paljastaa.

Myös Axel Vidjeskog on poissa kokoonpanosta. Hän on tällä hetkellä tanskalaisen HB Køgen U19-joukkueen testissä. Viime vuonna Jaroa edustanut Kevin Peth puolestaan harjoittelee tällä hetkellä joukkueen mukana.

Ottelutapahtuma

FF Jaron ja Ekenäs IF:n välinen kamppailu tärkeistä pisteistä alkaa siis jo kello 15.00. Keskuskentälle odotetaan perinteisesti suurta yleisömäärää Jaakon Päivien lauantaina ja myös ottelutapahtuma poikkeaa tavallisesta. Ottelutapahtuma alkaa jo kello 13.00 ja silloin on luvassa livemusiikkia, virvokkeita ja hyvää tunnelmaa. Tervetuloa nauttimaan helteisestä päivästä huippujalkapallon parissa!

Ottelutiedot

FF Jaro - Ekenäs IF
Milloin: lauantaina 28.7.2018, klo 15.00
Missä: Keskuskenttä, Pietarsaari
Stream: Elisa Viihde & Fanseat